Metsähallitus

Ihmisen ja metsäpeuran yhteinen historia

Peuran merkityksestä ihmiselle tärkeänä riistaeläimenä kertovat jo viimeisen jääkauden aikana Etelä-Euroopassa tehdyt kalliomaalaukset. Myöhempiä peura-aiheisia kalliomaalauksia löytyy mm. Vienanmeren rannalta sekä Suomesta. Hirvi- tai peurahahmo on yksi yleisimmistä Suomesta löytyneistä kalliomaalauskuvioista.

Alueilla, joilla tiedetään olleen vanhinta suomenkielistä asutusta, sana "peura" vakiintui osaksi useiden paikkojen nimiä. Lisäksi paikannimet, joissa esiintyy sanoja petra-, hirvas- tai kontta, viittaavat peuraan. Suomen muinaiset asukkaat nimesivät paikkoja seuraten metsäpeuralaumojen mukana niiden vuodenkiertoa ja saaden niistä merkittävän osan ravinnostaan. Tästä elämäntavasta syntyi myöhemmin uusi elinkeino, poronhoito.

Tasapaino ihmisen ja metsäpeuran välillä järkkyi väkimäärän lisääntymisen ja pyyntitapojen tehostumisen myötä. 1700-luvulla metsäpeuraa metsästettiin tehokkaasti, jolloin se hävisi Ruotsin puolelta ja osista Suomea. 1790-luvulla metsäpeurat olivat kadonneet Oulujärven eteläpuolelta Suomenselän aluetta lukuun ottamatta.

1800-luvun loppuun mennessä metsäpeurat oli nälkävuosien myötä lähes hävitetty Suomesta. Joitakin yksilöitä ja laumoja tavattiin satunnaisesti vielä Kuhmon alueella. Viimeiset metsäpeurat päätyivät pataan 1920-luvulla.

Viimeisten metsäpeurojen näkijöitä ja ampujia löytyy eri esiintymisalueiden tarinoista useita. Jos tarinoista ei aivan saa selvää, missä ja milloin viimeinen peura ammuttiin, käy selväksi ainakin se, ettei niiden henkeä koettu tarpeelliseksi säästää. Tästä kertoo esimerkiksi Kittilän viimeisen peuratokan ampuneen peuranhiihtäjä Pekka Pokan tarina:

”Mie olen viimeiset peurat täällä tappanut. Savuaavalla oli viimeinen parttio, parikymmentä peuraa. Se oli helmikuussa 1883. Soankylän miehet niitä pyysivät, mutta eivät saaneet. Peurat tulivat tänne. Hihatin niijen perässä ja ammuin ne kaikki.”

Onneksi sukupuutto ei kuitenkaan ollut lopullinen. Metsäpeurakanta säilyi Venäjän Karjalassa, josta niitä alkoi vierailla säännöllisesti Kainuussa1950-luvulla. Ensimmäiset peurat tavattiin nykyisen Elimyssalon alueella Kuhmon itärajalla. Tästä alkoi metsäpeurakannan uusi kasvu Kainuussa.

Lähteitä
Montonen, Martti 1974: Suomen peura. WSOY.
Pulliainen, Erkki 1990: Petra : Karjalan peura. WSOY.

Infolaatikko

Metsäpeura

Latinankielinen nimi: Rangifer tarandus fennicus, poron luonnonvarainen ”serkku”

Levinneisyysalue ja lukumäärät: Suomessa Kainuu 700 ja Suomenselkä 1250 yksilöä, Venäjällä Karjalassa enintään 2400, Arkangelissa arviolta 1500 ja Komissa 2500 yksilöä (Arkangelin ja Komin metsäpeurojen taksonominen asema on epäselvä ja edellyttää lisäselvityksiä). Katso levinneisyyskartta.

Uhanalaisuusluokitus Suomessa: Silmälläpidettävä, mutta ei uhanalainen (Near Threatened, NT)

LIFE

Natura2000