Metsähallitus

Yleiset käyttöehdot

Palvelun ylläpitäminen ja vahingonkorvausvelvollisuus

Metsähallitus pyrkii ylläpitämään Suomenpeura.fi -verkkopalvelussaan mahdollisimman virheetöntä ja korkeatasoista tietoa, mutta ei anna takuita sivujensa virheettömyydestä tai sisällöstä. Metsähallituksella on oikeus parantaa ja muuttaa palvelun sisältöä ja rakennetta.
Metsähallitus ei vastaa palvelun jatkuvasta saatavuudesta eikä takaa, että palvelu toimii käyttökatkoitta tai virheettömästi. Metsähallitus ei vastaa virheellisen sisällön tai teknisten vikojen tai huoltotöiden käyttäjälle mahdollisesti aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista.
Metsähallituksella on oikeus muuttaa ohjelmistoja, tietokantaa, laitteistoa ja muita palvelun osia. Metsähallituksella on milloin tahansa oikeus ottaa palvelu tai sen osa tilapäisesti tai kokonaan pois käytöstä.

Muiden tuottamat aineistot

Metsähallitus ei vastaa Suomenpeura.fi - verkkopalvelunsa kautta saavutettavien muiden verkkopalvelujen sisällöstä tai toiminnasta miltään osin. Siirtymällä linkitetyille sivuille käyttäjä hyväksyy, että sivut eivät enää ole Metsähallituksen hallinnassa eikä näin ollen ole mahdollisuuksia vaikuttaa niiden sisältöön.

Sovellettava laki

Palvelun käyttämiseen ja käyttöehtojen tulkintaan sovelletaan Suomen lakia.
Käyttäjä sitoutuu käyttämään Suomenpeura.fi - verkkopalvelua näiden käyttöehtojen, lain ja hyvän tavan mukaisesti. Palvelu on maksuton.

Evästeiden käyttö

Suomenpeura.fi - verkkopalvelussa käytetään evästeitä, joista osa liittyy verkkopalvelun toiminnallisuuksiin ja osa verkkopalvelun käytön mittaamiseen ja tilastointiin. Selaimen asetuksista käyttäjä voi halutessaan kieltää evästeiden vastaanoton tai poistaa selaimeensa tallentuneet evästeet. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa puutteita sivuston toiminnassa.

Julkaisujärjestelmä käyttää istunnon ylläpitoon evästettä. Verkkopalvelun käytöstä kerätään yleisiä tilastollisia tietoja palvelun kehittämistä varten. Palvelun käytöstä kerätään seuraavat tilastolliset tiedot: kokonaiskävijä- ja sivunkatselumäärät, istuntojen määrät ja keskimääräiset kestot, palaako kävijä sivuille vai tuleeko hän sivuille ensimmäistä kertaa, mistä verkko-osoitteesta käyttäjä on tullut, käytetyimmät hakusanat, suosituimmat sivut, käytetyt päätelaitteet, selainversiot ja yleisimmät palveluntarjoajat. Verkkopalvelun kävijöistä ei kerätä henkilötietoja, joista yksittäinen kävijä voitaisiin tunnistaa. Tilastollisesti kerättyjä tietoja ei voi yhdistää toisiinsa. Käytön seuranta perustuu Google Analytics -raportointiin, jossa käytetään Google Universal Analytics (lisätietoja support.google.com/analytics/answer/2838718?hl=en&topic=2790009) ja Google Tag Manager -ohjelmistojen evästeitä. Lisäksi etusivun eri osioiden käyttöä (klikkausten ja sivun rullauksen määrä) seurataan CrazyEgg -ohjelmistolla ja sen evästeellä (lisätietoja: support.crazyegg.com/cookies/). Kerättyjä tietoja ei voi yhdistää toisiinsa. Käytön mittaamiseen käytetään Google Tag Managerin JavaScript-koodia.

Verkkopalveluun on upotettu näkymiä kolmannen osapuolen verkkopalveluista, jotka saattavat asentaa selaimeesi evästeitä:

Facebook-upotukset Facebook-sivujen näyttämiseksi. Lisätietoja: https://www.facebook.com/about/privacy/
Youtube-upotukset videoiden näyttämiseksi. Lisätietoja: http://www.google.si/policies/technologies/cookies AddThis-toiminto verkkosivun jakamiseksi sosiaaliseen mediaan. Lisätietoja: http://www.addthis.com/privacy#.UbcaUqzDCZc

Käyttöehtojen voimaantulo ja muuttaminen

Nämä käyttöehdot tulevat voimaan tällä sivulla näkyvästä päivityshetkestä ja ovat voimassa toistaiseksi. Metsähallituksella on oikeus muuttaa käyttöehtoja, ja uudet käyttöehdot tulevat voimaan niiden verkkopalvelussa julkaisemisen ajankohtana.

Infolaatikko

Metsäpeura

Latinankielinen nimi: Rangifer tarandus fennicus, poron luonnonvarainen ”serkku”

Levinneisyysalue ja lukumäärät: Suomessa Kainuu 700 ja Suomenselkä 1250 yksilöä, Venäjällä Karjalassa enintään 2400, Arkangelissa arviolta 1500 ja Komissa 2500 yksilöä (Arkangelin ja Komin metsäpeurojen taksonominen asema on epäselvä ja edellyttää lisäselvityksiä). Katso levinneisyyskartta.

Uhanalaisuusluokitus Suomessa: Silmälläpidettävä, mutta ei uhanalainen (Near Threatened, NT)

LIFE

Natura2000