Metsähallitus

Etusivu

Vuosi sitten loukkaantuneen metsäpeuran kohtalosta selvyys

ti 10. marraskuuta 2020 09.22.00

Lauhanvuoren kansallispuistossa vuosi sitten totutustarhan paimenlankoihin juuttuneen metsäpeurahirvaan jäänteet ovat löytyneet maastosta. Löydön teki paikallinen metsästäjä.

Ensimmäiset metsäpeurat vapautettiin Lauhanvuoren totutustarhasta vuoden 2019 syyskuussa. Yksi vapautetusta hirvasnelikosta juuttui epäonnisesti totutustarhaa kiertävään sähköpaimenlankaan vain muutaman viikon vapauden jälkeen. Peura saatiin päästettyä pinteestä, mutta eläimestä ei tehty näköhavaintoja tapahtuman jälkeen. Eläimen arveltiin kuolleen stressiin.

Lankoihin juuttuneen metsäpeuran kallo ja osa selkärangasta löytyivät lokakuussa kansallispuiston rajan tuntumasta. Löydön teki paikallinen metsästäjä. MetsäpeuraLIFE-hankkeen työntekijät kävivät tarkistamassa ja kuvaamassa löytöpaikan. Paikalla kävi myös eläinlääkäri.

”Pystyimme tunnistamaan yksilön sarvien muodon perusteella”, kertoo MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja. ”Kaikki totutustarhasta vapautetut eläimet on valokuvattu, eikä sarvien vertaaminen valokuvakirjastoomme jättänyt epäselvyyttä asiasta”, Mykrä-Pohja jatkaa. Maastosta löytyi luiden lisäksi jonkin verran keltaisia muovinkappaleita. Hirvaalla oli toisessa korvassaan keltainen korvamerkki.

Hirvaan kuolinajankohta pystyttiin päättelemään muutaman kuukauden tarkkuudella. Metsäpeurat kasvattavat joka vuosi uudet sarvet, ja vaikka yleisilme pysyykin samanlaisena, eivät eri vuosien sarvet ole identtisiä keskenään. Valtahirvaat pudottavat sarvikruununsa vuodenvaihteessa, nuoret hirvaat vähän myöhemmin talvella.

Löytyneet sarvet olivat samanlaiset kuin vapautushetkellä otetuissa valokuvissa, ja ne olivat vielä tukevasti kallossa kiinni. ”On selvää, että hirvas on kuollut syksyn tai viimeistään alkutalven aikana”, Mykrä-Pohja toteaa. ”Lopullisen kuolinsyyn selvittämiseen luut eivät tarjoa mahdollisuutta, mutta todennäköistä tietysti on, että hirvas on kuollut stressiin tai saamiinsa vammoihin”, Mykrä-Pohja summaa.

Metsäpeuran kallo ja sarvet mäntymetsässä

Kuva: Kadonneen metsäpeuran kohtalo selvisi paikallisen metsästäjän löydettyä peuran jäänteet lokakuussa (valokuva: Milla Niemi).

This website has been produced with the financial assistance of the European Union,

the Republic of Finland and the Russian Federation

Infolaatikko

Metsäpeura

Tieteellinen nimi: Rangifer tarandus fennicus, poron luonnonvarainen ”serkku”

Levinneisyysalue ja lukumäärät: Suomessa Kainuussa 750 ja Suomenselällä 1450-1500 yksilöä,
Venäjällä Karjalassa enintään 2400. Lisäksi Arkangelissa ja Komissa elää yhteensä
nelisen tuhatta metsäpeuraa, mutta nykytiedon valossa ne ovat eri alalajin edustajia.

Katso levinneisyyskartta.

Uhanalaisuusluokitus Suomessa (2015): Silmälläpidettävä (Near Threatened, NT)

LIFE

Natura2000