Lauhanvuoreen marraskuun alussa muuttaneet vaatimet ovat hädin tuskin ennättäneet kotiutua totutustarhaansa, kun lähdemme valitsemaan niille unelmien poikamiestä Kainuusta. Sopiva kandidaatti olisi nuorenpuoleinen, mutta jo sen verran maailmaa nähnyt tekijä, että se pärjäilisi yllätyshaareminsa kanssa ilman pitkää työssäoppimisjaksoa. Tässä vaiheessa syksyä kiima-ajan eli rykimän huippu on ohitettu, mutta eläintarhoista saatujen kokemusten perusteella uuden metsäpeurasukupolven alullepaneminen onnistuu vielä pitkälle marraskuuhun.
Jos reissumme menee aivan nappiin, tuomme mukanamme villejä metsäpeuroja myös Seitsemisen totutustarhaan. Ensisijainen tavoite on kuitenkin saada villi hirvas Lauhanvuoreen.
Eläintarhoissa asustelevat metsäpeurat - ja sen myötä myös totutustarhojen vaatimet - ovat lähtöisin pienestä kantayksilöiden joukosta. Eläintarhakannan perimän monimuotoisuutta on toki vaalittu huolella, mutta tyhjästä on tässäkin asiassa paha nyhjäistä. Vuosien kuluessa eläintarhoissa elävien metsäpeurojen sukusiitosaste on väistämättä kohonnut. Jälkikasvun tuottaminen lähisukulaisten kanssa on eläinmaailmassa harvoin hyvä idea, joten apuja on etsittävä eläintarhojen ulkopuolelta. Perimältään monimuotoisin metsäpeurakanta löytyy Kainuusta, joten meillä on kerrassaan erinomainen syy suunnata suorinta tietä Kuhmoon.
Sinäkö se oot? Lähdimme etsimään villiä hirvasta isäksi totutustarhojen tuleville metsäpeurasukupolville. Valokuva: Mikko Rautiainen
Emme toki lähde metsäpeurajahtiin suin päin valmistautumatta, vaan olemme hioneet peliliikkeitä pitkään ja hartaasti. Siinä touhussa ovat puhepakettien saldorajat paukkuneet, ja sähköposteja on kertynyt suorastaan sietämätön määrä. Byrokratiaankin olemme tutustuneet monelta kantilta. Esimerkkinä mainittakoon Suomen riistakeskukselta haettu poikkeuslupa, jota ilman ei metsäpeurojen perään olisi mitään asiaa. Varsinaiseen pyyntireissuun meitä lähtee lopulta tusinan verran. Äkkiseltään moinen väenpaljous tuntuu melkoiselta liioittelulta. Ettei tässä nyt oltaisi työnantajan tarjoamalla safarilla?
Leppoisasta lomareissusta ei ole kuitenkaan kysymys - paitsi ehkä hetkittäin kirjuriksi pestautuneella allekirjoittaneella - jokaiselle kun on määritelty tarkasti omat vastuutehtävänsä pyyntiprosessin aikana. Tyrimiselle ei ole tilaa, koska tekemämme virheet vaikuttavat suoraan elävien eläinten hyvinvointiin. Siksi jokaisen työvaiheen on oltava parhaissa mahdollisissa käsissä.
Oma matkani kohti Kainuun metsäpeuramaita alkaa sunnuntaiaamupäivänä, kun hyppään Ähtäri Zoon intendentti Mauno Seppäkosken kyytiin. Mauno on kuljetustrailereineen samalla asialla kuin vajaa viikko sitten. Hänen tehtävänsä on kuljettaa pyydystetyt metsäpeurat turvallisesti Kuhmosta totutustarhoihin. Hieman ennen meitä on Helsingistä startannut toinen autokunta, jossa matkustavat Korkeasaaren eläintarhan eläinlääkäri Sanna Sainmaa sekä projektiasiantuntija Hanna-Maija Lahtinen. Sanna ja Hanna-Maija tulevat huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista nukutuksen ja matkustuksen aikana. Samassa kyydissä Kuhmoon matkaa myös valokuvaaja Tiina Mäkelä. Tiina lähtee reissuun varmistamaan, että metsäpeuranpyynnistä jää painokelpoisia ruutuja.
Allekirjoittaneen näkemys metsäpeuroista. Ammattivalokuvaajan läsnäolo osoittautui perustelluksi.
Kaikki tiet johtavat tänään Kuhmoon; vain hetki saapumisemme jälkeen paikalle kurvaavat tutkija Antti Paasivaara, tutkimusinsinööri Petri Timonen ja tutkimusteknikko Markku Gavrilov Luonnonvarakeskuksesta. Luken porukka täydentyy vielä tutkimusteknikko Arto Juntusella sekä kahdella tutkimusmestarilla: Leo Korhosella ja Reima Ovaskaisella. Kivenkovan kenttätyötiimin tehtävänä on metsäpeurojen paikantaminen ja sopivien yksilöiden nukuttaminen.
Metsähallituksestakin on mukana sentään yksi käytännön toteutuksessa tarvittava henkilö. Riistanhoitaja Pekka Kilpeläisen vastuulla on nukutettujen eläinten kuljetus maastosta tienvarressa odottavalle eläinkuljetustrailerille. Minun roolikseni jää tutusti puhelinkeskuksena toimiminen ja läppärin näpyttely. Kukin kykyjensä mukaan.
Sunnuntai-ilta on jo pitkällä, mutta yhteistä aikaa ei kannata hukata. Siispä istahdamme kertaamaan pyynnin yksityiskohtia. Varsin pian toteamme, että maanantai saa jäädä valmistautumispäiväksi. Sääennuste lupaa välttävää lentokeliä, ja pyynnissä tarvittava helikopteri saadaan paikalle vasta puoliltapäivin. On kaikin puolin järkevämpää siirtää aloitus suoraan tiistaiaamuksi.
Käymme vielä läpi erilaisia vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja ja sovimme eri tilanteissa noudatettavista toimintatavoista. Vahvistamme, että ensisijainen tavoitteemme on lähteä paluumatkalle Lauhanvuoren totutustarhaan vietävän hirvaan kanssa. Mikäli hirvaan nukuttaminen onnistuu nopeasti, yritämme pyydystää hirvasta myös Seitsemiseen. Siinä tapauksessa on mukaan saatava myös villi vaadin; Seitsemisen tarhassa ei ole vielä asukkaita, eikä hirvaan turvallisuutta haluta riskeerata jättämällä sitä aitaukseen yksin. Kahden sukukypsän hirvaan laittaminen samaan totutustarhaan puolestaan olisi vähintään kiusantekoa, ja mahdollisesti jopa turvallisuusriski altavastaajan asemaan jäävälle eläimelle.
Vaatimella on toki kokonaisuudessa suurempikin rooli, kuin vain hirvaan seuralaisena toimiminen. Naaraan pitäisi olla tähän aikaan syksystä jo tiineenä, ja tulevan vasan isä on suurella todennäköisyydellä meille tuntematon.
Metsäpeura on laumaeläin. Jos havittelemme reissulta hirvasta Lauhanvuoren lisäksi myös Seitsemiseen, on sille saatava seurauksi vaadin.
Maanantaiaamu valkenee luvatusti sateisena. Illalla tehty päätös pyynnin aloituksen siirtämisestä osoittautuu oikeaksi. Paikalle saapunutta helikopteria ei kuitenkaan kannata pitää tyhjänpanttina, joten Luken kenttätiimi lähtee pikaiselle tiedustelureissulle lentokelin parannuttua. Pilotiksi olemme saaneet Juha Kokkosen, jolla on vankka kokemus metsäpeurojen pannoituslennoista. Hyvä näin - hänen taidoilleen on varmasti käyttöä tulevina päivinä.
Me muut pääsemme Pekan mukana maastoon tarkistamaan metsäpeuralaumojen sijainteja. Vaikka metsäpeurat ovatkin olleet tavallistakin tehokkaammassa seurannassa viime viikkoina, tulevat kaikki lisätiedot eläinten liikkeistä tarpeeseen.
Iltapäivän kulutamme varusteita läpikäymällä. Petri ja Markku tarkistavat osaltaan pyyntioperaatiossa tarvittavan välineistön. Varovaisen arvioni mukaan erilaisia puhelimia, antenneja ja muita teknisiä apuvälineitä kertyy heittokuution verran. Lisäksi listalla ovat nukutuksessa tarvittavat välineet. Myös Sanna ja Hanna-Maija pysyvät täysin työllistettyinä. He käyvät huolellisesti läpi eläinten rauhoituksessa tarvittavat lääkeaineet, näytteenottovälineet ja muut tarvikkeet. Työtä riittää, mutta onneksi riittää myös huumoria. ”Jos teillä on happivajausta, niin nyt kannattaisi tulla tankkaamaan”, huikkaa happipulloja tarkistava Sanna viereisestä huoneesta. Syytä ehkä olisikin - minä ja Tiina olemme eristäytyneet selaamaan päivän aikana kertyneitä valokuvia sekä tarkistamaan kuvauskaluston toimivuutta. Jos lukelaisilla on matkassaan tekniikkaa, riittää sitä omiksi tarpeiksi meilläkin.
Keittiönpöytä sai palvella sekä toimistona että kenttälaboratoriona. Kuvassa valmistuu nukutusnuolia metsäpeurojen pyyntiä varten.
Herätyskello ilmoittaa säälimättä tiistaiaamun saapumisesta. Marraskuinen päivä on lyhyt, joten koko valoisa aika on käytettävä tarkasti hyödyksi. Pakkaamme autot siltä varalta, että pyynti onnistuu, ja pääsemme lähtemään päivän päätteeksi suoraan paluumatkalle. Puoli seitsemältä istumme jo yhteisessä aamupalatapaamisessa. Varsinaista pohdittavaa ei enää tässä vaiheessa ole. Päivän kulku on käyty läpi jo monta kertaa.
Pyyntipaikalle starttaa melkoinen karavaani. Pekka lähtee etujoukoissa mukanaan mönkijä ja sen varta vasten metsäpeurojen kuljetukseen tuunattu peräkärry. Minä, Sanna, Hanna-Maija ja Tiina seuraamme henkilöautolla, ja Mauno tulee perässä trailerin kanssa. Saattueen viimeistelevät Luken kenttätiimin autot. Kulkueemme herättää ansaittua huomiota Kuhmon aamussa, vaikka helikopteri letkasta puuttuukin.
Pyyntipäivän aikana tarvittiin kuljetuskalustoa joka lähtöön. Mönkijää käytettiin nukutettujen eläinten hakemisessa maastosta.
Kopteri on jo ilmassa sopivaa tokkaa etsimässä kyydissään päivän viestiliikenteestä vastaava Markku sekä metsäpeurojen nukuttamisen hoitavat Petri ja Arto. Kun metsäpeurat löytyvät, jäävät Petri ja Arto eläinten oletetulle kulkureitille odottamaan, ja kopteri nousee uudelleen ilmaan. Tarkoituksena on painostaa tokkaa hallitusti helikopterin avulla kohti maassa odottavia passimiehiä.
Nukutusnuolen kantomatka ei ole pitkä, joten sekä paikanvalinnassa että tokan ohjailussa on oltava tarkkana. Eläimet eivät myöskään saa säikkyä kopteria liiaksi - mitä stressaavampi tilanne on ennen nukutusta, sen suuremmaksi kasvavat nukutuksenaikaiset riskit. Vauhdin kasvaessa kasvaa myös todennäköisyys sille, että nukutusnuolen ampuminen epäonnistuu. Taitava pilotti on siksi työssä kullanarvoinen; hyvin pohjustetussa tilanteessa nukuttajat pääsevät ampumaan nuolen kävelevään tai seisovaan eläimeen. Sen jälkeen pilotin on vielä pysyttävä nukutettavan eläimen perässä - unen tuloa voi joutua odottelemaan joskus vartin ja kauemminkin, ja pitkäkoipinen metsäpeura ehtii helposti edetä satoja metrejä ennen nukahtamistaan.
Me jännitämme tapahtumien etenemistä maasta käsin. Pekka seuraa viestiliikennettä ilmailuradiosta ja tarkistaa välillä kopterin sijainnin tutkaohjelmasta. Varmuuden vakuudeksi helikopteriin on sijoitettu paikannuslaite, jotta maassa pysyttelevä osasto ei olisi riippuvainen pelkästä sanallisesta viestinnästä. Kun metsäpeura on saatu nukutettua, on meidän oltava valmiita toimimaan. Ja kaiken lisäksi oikeassa paikassa.
Saamiemme ohjeiden mukaan siirrymme lähemmäs kopteria, ja Pekka ja Sanna valmistautuvat omaan osuuteensa. Vähän ennen puoli kymmentä saamme odotetun tiedon - hirvas nukkuu! Paikkakaan ei voisi olla juuri parempi. Nukkuvan metsäpeuran ja kuljetustrailerin välillä on vain parisen sataa metriä kuivaa kangasmaata. Helppo maasto tietää nopeaa siirtoa ja hellävaraista matkantekoa. Ei kulu montaa minuuttia, kun hirvas on jo trailerin vieressä. Komea eläin se onkin, eikä sarvien sahaaminen maantiekuljetusta varten muuta tilannetta.
Sanna ja Hanna-Maija ottavat hirvaasta ennakkoon sovitut näytteet, ja valmistelevat sen kuljetusta varten. Sanna antaa vielä eläimelle rauhoitteen lieventämään kuljetuksenaikaista stressiä ja tasoittamaan matkantekoa.
Seuraavassa vaiheessa tarvitaan lihasvoimaa, kun hirvas siirretään traileriin pressulla nostaen. Nukkuva eläin tuetaan vielä oikeaan asentoon kuivikkeiden avulla, ja Mauno varmistaa trailerin ovien kiinnitykset. Nukutuksesta heräilevän metsäpeuran aivoituksia voi vain arvailla.
Nukutettu hirvas maastossa. Kuva: Petri Timonen
Ensimmäinen metsäpeura on tuskin nostettu turvallisesti traileriin, kun toinen hirvas saa nukutusnuolen takalistoonsa. Markku seuraa eläimen liikkeitä ilmasta käsin, ja jo muutaman minuutin kuluttua saamme häneltä vahvistuksen hirvaan nukahtamisesta. Pekka ja Sanna lähtevät noutamaan eläintä, ja minä laitan väliaikatietoja totutustarhalla odottavalle hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrälle. Puhelin piippaa vastauksen merkiksi välittömästi: ”On ne tekijöitä…”. Sakari taitaa jännittää päivän kulkua enemmän, kuin koko muu porukka yhteensä. Kotiin jäävän osa ei ole helppo tälläkään kertaa.
Siirrettävät peurat pyydettiin vaelluslaumoista Kuhmon Kellojärven itäpuolelta, Mäki-Valkeisen ja Likosen alueelta. Valokuva: Tiina Mäkelä
Pian meillä on kaksi hirvasta trailerissa. Nyt on löydettävä sopiva vaadin. Luken kenttätiimi ei ole tilanteesta lainkaan huolissaan. Päivä on vasta alussa, ja vaadinten nukuttaminen on tokkarakenteen vuoksi helpompaa, kuin hirvaiden pyydystäminen. Oikeassahan he ovat; reilun tunnin kuluttua nukutusnuoli on tavoittanut myös vaatimen. Joudumme odottamaan naaraan nukahtamista tovin. Tämä on kuulemma tyypillistä - hirvaat nukahtavat yleensä vaatimia nopeammin, vaikka ovat isompikokoisia.
Metsäpeuroille annettiin lisähappea nukutuksen aikana.
Erittäin hyväkuntoiseksi osoittautuva vaadin käy läpi saman käsittelyn, jonka hirvaat ovat jo saaneet. Siltä sahataan sarvet ja otetaan veri-, sylki- ja karvanäytteet. Lisäksi eläin saa kaulaansa keltaisen satelliittiseurantapannan. Mikäli vaadin onnistuu joskus karkaamaan totutustarhasta, voimme seurata sen liikkeitä paikannustietojen avulla. Paikannukset tulevat kertomaan myös siitä, mitä alueita eläin suosii totutustarhassa.
Puoli kahdelta olemme valmiit lähtemään metsäpeurojen kanssa kohti totutustarhoja. Heitämme pikaiset hyvästit kenttätiimille ja lähdemme matkaan. Ajan puolesta lähdöllä ei olisi kiire; olemme perillä vasta myöhään illalla, ja tarkoitus on vapauttaa eläimet tarhoihin seuraavana päivänä valoisassa. Auton liike kuitenkin rauhoittaa eläimiä, joten kulunpäälle kiirehditään matkarauhan varmistamiseksi.
Matkustan Maunon ja Sannan kanssa trailerin vetoautossa. Tarkkailemme eläinten vointia kuljetustilaan sijoitetun valvontakameran avulla koko matkan. Hirvaat tuntuvat suhtautuvan uuteen kokemukseen varsin tyynesti. Ne makaavat suurimman osan ajasta kaikessa rauhassa ja nousevat ylös lähinnä parempaa asentoa etsiessään. Vaadin puolestaan on levoton. Sekin käy välillä makuulle, mutta nousee pian uudelleen ylös. Sanna valmistautuu jo rauhoittamaan vaatimen, mutta lopulta lisälääkitykselle ei ole tarvetta. Hyvä niin; vaadin pääsee huomenna tutustumaan totutustarhaan pirteänä.
Yön eläimet viettävät trailerissa. Me nukumme muutaman metrin päässä - joskin vuokramökin seinien sisäpuolella. Tai siis suurin osa meistä nukkuu. Sanna ja Hanna-Maija katselevat metsäpeurakanavan lähetystä.
Keskiviikkoaamuna ajamme lyhyen siirtymän mökiltä totutustarhalle. Mukana vahvuudessa ovat nyt Kuhmon kävijöiden lisäksi Sakari sekä Lauhanvuoren totutustarhasta vastaava Tapio Alatalo. He ovat jääneet kotiin varmistamaan, ettei totutustarhalla ole odottamassa hirvaan vapautusta estäviä yllätyksiä. Kaikki on tarhalla niin kuin pitää, joten on aika päästää hankkeen ensimmäinen villi metsäpeura uuteen kotiinsa.
Lauhanvuoren totutustarhaan siirretty hirvas lähti tutustumaan uuteen elinympäristöönsä arvolleen sopivalla askelluksella. Valokuva: Tiina Mäkelä
Eläimen vapautus tarhaan tapahtuu varsin vähäeleisesti. Sakari ja Tapio avaavat tarhan portit, ja Mauno peruuttaa trailerin tarhan sisäpuolelle. Kun takaluukku aukeaa, hirvas poistuu määrätietoisesti vaunusta. Varsinainen kiire sillä ei näytä olevan. Hirvas nuuhkii pää pystyssä ravatessaan puiden suojaan ja pysähtyy vielä ihmettelemään tapahtunutta. Tarhassa olevien lajitovereiden tuoksu tuntunee jo sen sieraimissa.
Me jäämme hetkeksi totutustarhan ulkopuolelle ihmettelemään tilannetta. Tässäkö tämä nyt oli? Pitkäksi aikaa meidän ei sovi pysähtyä - trailerissa odottavat edelleen Seitsemisen totutustarhan ensimmäiset metsäpeurat. Siispä autojen keulat käännetään kohti Pirkanmaata ja totutustarhalla odottavaa metsäpeurojen hoitajaa Lea Uimosta.
Seitsemisen totutustarhan portti on astetta hankalammassa paikassa kuin Lauhanvuoressa. Mauno joutuu peruuttamaan trailerin alamäkeen, ja arvuuttelemme, jaksaako yhdistelmä kiivetä ylös ilman vetoapua. Päätämme murehtia mahdollista hinaustarvetta sen jälkeen, kun metsäpeurat ovat päässeet turvallisesti tarhan suojiin.
Tällä kertaa trailerista lähdetään kuin telineistä. Ensimmäisenä tarhaan syöksyy hirvas, joka ponnistaa lastaussillasta reippaat alkuvauhdit alamäkeen sännätessään. Vaadin kiihdyttää täsmälleen samaa reittiä heti, kun Mauno raottaa sille varatun osaston ovea. Onneksi metsäpeurat ovat tottuneita maastojuoksijoita, eikä vauhdikkaassa tilanteessa tapahdu vahinkoja. Molemmat eläimet häviävät vikkelästi metsän suojiin. Tilanne rauhoittuu pian, ja muutaman minuutin kuluttua molemmat metsäpeurat näyttäytyvät kauempana rinteessä.
Meidän työmme on tältä erää tehty.
Seitsemiseen tuodut metsäpeurat eivät jääneet traileriin arvuuttelemaan seuraavaa matkakohdetta.
