Korkeasaaren tiedottajana työskentelevä Mari Lehmonen tempaistiin kaupunkiympäristöstä keskelle kansallispuistoa. Mitä tapahtui, kun läppäri vaihtui lämpökerrastoon, ja viikkopalaveriin osallistumisen sijasta piti pyydystää metsäpeura? Annetaan Marin kertoa!
”Kukahan meidätkin vapauttaisi kansallispuistoon?” huokaan, kun saamme eläinkuljetuksen onnellisesti matkaan Korkeasaaresta kohti Lauhanvuorta, ja trailerin perävalot katoavat kohti Mustikkamaan siltaa. Kyydissä on kolme meillä syntynyttä metsäpeuravasaa sekä Villieläinsairaalassa hoidossa ollut julkkisvasa, joka eksyi Helsinkiin asti omin sorkin. Korkeasaaren tiedottajan näkökulmasta pienen metsäpeuran pääkaupunkiseudun vierailu oli antoisa, mutta myös varsin työllistävä.
Neljä metsäpeuranvasaa matkalla Korkeasaaresta kohti Lauhanvuoren totutustarhaa. Kuvaaja: Mari Lehmonen
Eläinlääkärimme Sanna reagoi äännähdykseeni: hän on lähdössä viikonloppuna MetsäpeuraLIFE-hankkeen hommiin Seitsemiseen ja Lauhanvuoreen, jossa tavoitteena on siirtää totutustarhojen hirvaat eläintarhakannan geeniperimää rikastuttamaan. Apukädet olisivat erittäin tervetulleita ja olisi tiedottajankin korkea aika käydä paikan päällä, kun jo ensi kesänä loputkin peurat vapautetaan totutustarhoista luontoon! Muutamien selvittelyiden jälkeen voinkin alkaa miettimään, miten paljon villavaatteita pitäisi pakata mukaan.
Asiat alkavat lupaavasti mutkistua kaksi päivää ennen matkaan lähtöä. Yksi osallistuja saa koronan ja toinenkin joutuu jäämään yllättäen pois. Tovin näyttää, että koko reissu joudutaan perumaan. Aikaisemmin hankkeessa suunnittelijana työskennellyt Milla lupautuu onneksi tuuraajaksi. Nyt mukana on ainakin yksi, joka varmuudella tunnistaa siirrettävät peurat, mikä auttaa onnistumisessa huomattavasti!
Sunnuntai 20.2.2022
Peuraretkemme ensimmäinen pysäkki on Helsinki-Vantaan parkkialueella. Milla viestittää jääneensä lähtiessä turistijoukon jalkoihin ja matkatavarat saapuvat ehkä vasta seuraavalla lennolla. Kehitämme varasuunnitelman lähteä Mantalle juhlimaan Suomen aamulla voittamaa jääkiekon olympiakultaa. Onneksi Milla kuitenkin saapuu jättimäisen keltaisen säkkinsä kanssa, joten siirrymme Tampereen motarille.
Matka sujuu kuulumisia vaihtaen, Linnatuulessa kahvitellen ja lopulta Pirkkalan marketin karkkihyllyille päätyen – meidän kun pitää ostaa mökkiin ruuat muutamaksi päiväksi – helppoa valmisruokaa ja välipaloja, koska ruokailuhetkemme tulevat olemaan nopeat ja tilanteiden sanelemat. Tankkaamme itsemme täyteen vararavintoa sushibuffassa ja haemme retkeilyvälinekaupasta avaruuspeittoja siltä varalta, että niitä tarvitaan pitämään lämpimänä pakkasoloissa nukutettavia metsäpeuroja.
Saavumme perille Seitsemiseen iltapäivällä ja saamme tiedon, että Lauhanvuoren totutustarhan metsäpeurojen hoidosta vastaavan Teron auto pitää outoa ääntä, eikä hän ole tulossa ainakaan ennen huomisaamua. Väki senkun vähenee… Tavarat autosta purettuamme suuntaamme totutustarhalle. Kohtaamme ensimmäiset metsäpeurat keskellä tietä jo ennen kuin pääsemme tarhalle asti.
Tiesulku Seitsemisen tapaan – täällä ei noin vain ajellakaan! Kuvaaja: Mari Lehmonen
Milla tekee minulle esittelykierroksen totutustarhalla. Ensin pitää muistaa ottaa sähköt aidasta. Tarhaan pääsee sisään portista ja tarvittaessa ruokintaluukusta. Kankaalla peitetty aita muodostaa kolme erillistä karsinaa, jotka voidaan sulkea neljällä portilla narusysteemin avulla parin metrin korkuisista torneista. Aitauksen sisällä on peurojen ruokintapaikka: kaksi kerpputelinettä ja iso kaukalo täynnä Poro-Eloa sekä maahan ripoteltua jäkälää. Toisin sanoen, kun meidän pitää huomenna nukuttaa eläimiä siirtoa varten, miehitämme kaksi ulommaista tornia ja odotamme, kunnes peurat ovat sisällä, ja suljemme päätyportit. Sitten tarvittaessa erottelemme keskimmäisten porttien avulla peuroja eri karsinoihin. Ylimääräiset peurat päästämme takaisin totutustarhaan ja siirrettävät peurat nukutamme ja kannamme traileriin. Kuulostaa helpolta!
Metsäpeuroja liikkui sekä totutustarhan ulko- että sisäpuolella. Kuvaaja: Mari Lehmonen
MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikkö Sakari on käynyt edellisiltana tarkistamassa porttien toimivuuden, mutta päätämme tuplatsekata. Hyvä niin, koska ykkösportti ei hievahdakaan naruista kiskomalla ja kakkosporttikin on jumissa. Kolmonen ja nelonen liikkuvat pienen kitkutuksen jälkeen oikein hyvin. Samalla, kun Milla soittelee, kuka pääsisi tarvittaessa tuuraamaan Teroa huomenna, saamme portit toimintakuntoon Sannan kanssa. Lähdemme mökille, kun kuusien varjot erottuvat enää mustina siluetteina tummansinistä taivasta vasten.
Illalla käymme vielä läpi seuraavan aamun suunnitelman. Seitsemisen totutustarhan villiä alkuperää oleva hirvas on tarkoitus siirtää Ähtärin eläinpuistoon lajin geneettisesti kapeaa eläintarhakantaa rikastuttamaan. Lisäksi tavoitteena on nukuttaa kaksi Seitsemisen totutustarhassa pitkään asunutta vaadinta, jotka ovat osoittautuneet varsin kesyiksi. Vaatimet siirretään Lauhanvuoren totutustarhaan, jossa metsäpeurat käyttäytyvät aremmin. Oppien toivotaan siirtyvän myös näille vaatimille ennen niiden vapauttamista luontoon.
Tarhan valvontakameroiden ansiosta osaamme arvioida eläinten ruokailuaikataulun ja paras mahdollisuus saada peurat erottelukarsinaan on aamupala, klo 6.30-8.30 välillä. Milla laittaa korvamerkit ja korvaan kiinnitettävät GPS-lähettimet valmiiksi kullekin peuralle ja opettaa meitä tunnistamaan yksilöitä. Sarvensa aiemmin talvella pudottanut hirvas on helppo tunnistaa. Ensimmäinen kohdevaatimista on isokokoinen ”tankki” ja sillä on eriparisarvet. Toinen vaadin on hirvaan ohella ainut sarveton ja sillä on näkyvä pinkki korvamerkki. Sanna käy kanssani läpi nukutusprosessin verinäytteineen, jääkaappiin laitettuine tubitesteineen, turvatoimineen sun muineen ja tekee nukutusnuolet aamua varten. Tästä tuleekin todella kattava TET-harjoittelu eläinlääkärin avustajana. Kello huitelee jo iltayhdeksässä, kun kaikki alkaa olla valmista. Vetäydymme huoneisiimme yhdentoista kieppeissä. Herätykset pistetään soimaan klo 5.30.
Maanantai 21.2.2022
Yöllä on häiritsevän hiljaista ja korva takertuu pieniinkin kolahduksiin. Nukun katkonaisesti, kunnes herätykset alkavat rallattaa naapurihuoneissa ja ikkunan takana kajastaa valo – se on Lauhanvuoren tarhanhoitaja Teron laina-auto. Keittiössä minua tervehtii ensimmäisenä Teron saksanpaimenkoira Rosé, joka on täynnä intoa ja energiaa aikaisesta herätyksestä huolimatta.
Hauva ei harmi kyllä osaa paimentaa peuroja, joten se jää odottamaan, kun me suuntaamme autolla kilometrin päähän tarhalle. Kolistelemme ruokakaukaloa ja levitämme jäkälää tarhaan. Aamupala on katettu! Milla kiipeää ykköstorniin ja Tero neloseen, me poistumme Sannan kanssa autolla muutaman sadan metrin päähän odottamaan. Myöhemmin keksimme, että tämä peurojen liikkeelle saantia varten tehty esitys on tietysti peurateatteria. Peurojen suosikkinäytelmän nimi lienee jotain tyyliin ”Tarhanhoitajan tuoreet herkut”.
Kello on 6.30 ja odotus alkaa. Torneissa kökötetään hipihiljaa, kuin ei paikalla oltaisikaan, ja kurkistellaan kankaaseen tehdyistä kurkistusaukoista. Sakari on lauantaina sytyttänyt valon tarhalle aamun ja illan pimeinä tunteina auttamaan. Ähtärin eläinkuljetustiimi saapuu mökillemme ja keittää kahvit. Kunhan peurat nukkuvat, he ovat valmiina kuljettamaan.
Päivä valkenee pilvisenä, pakkasta on muutama aste. Ensimmäinen peura havaitaan tornista puoli yhdeksältä. Viestimme äänettömästi WhatsAppin välityksellä, että peurat kiertävät erotuskarsinaa ja haistelevat epäluuloisina ja empivät. Tuuli ei ole meille suotuisa – torneissa olijat melko varmasti tuoksuvat peurojen turpiin. Puoli kymmeneltä kokeilemme esittää peurateatterin toisen näytöksen: menemme tarhalle autolla ja kolistelemme ruokakaukaloa. Kyttääjät kiipeävät pienen verryttelytauon jälkeen takaisin torneihinsa ja ajamme pois. Teatteri toimii: peurat tulevat pian isommalla porukalla ruokaa haeskelemaan. Hirvasta ei kuitenkaan näy. Peurat pysyttelevät erottelukarsinan lähistöllä, joten kyttäystä jatketaan vielä niiden lounasajan yli. Sisätiloissa tunnetaan huonoa omaatuntoa, kun torneissa palelijoiden neljäs tunti pyörähtää käyntiin.
Ennen puoltapäivää torneissa luovutetaan, pakko pitää pidempi lämmittelytauko. Viimeinen tunti istumista kuulemma palellutti. Heiluttelen autossa jäätyviä varpaitani ja mietin, etten olisi ikinä tarennut istua tornissa ulkoilmassa viittä tuntia.
Autossa hengitys huuruaa – ja talitinttikin kävi kurkkimassa meitä. Kuvaaja: Mari Lehmonen
Majoituksemme edessä Rosé on istunut tyytyväisenä autossa ja ryntää häntää heiluttaen tervehtimään Ähtärin eläinkuljetuskaksikkoa, Maunoa ja Markoa. Kahvi ja mikroruuat lämmittävät. On mukavaa turista isossa tuvassa. Liian kauan emme tuudittaudu lämpimään, vaan lähdemme taas kahden jälkeen tarhalle. Minä pääsen nyt tornivuoroon, joten olen kerännyt päälleni kaikki mukana olevat lämpimät vaatteet: toppatakki, kaksi villapaitaa, kahdet villahousut, kahdet päällyshousut, pitkät villasäärystimet ja villasukat.
Milla palaa ykköstorniin ja minä kiipeän neloseen. Alku menee miettiessä parasta istuma-asentoa. Pitäisi olla hyvä näkyvyys kurkistusreiästä ja jaksaa olla pitkään liikkumatta. Valintani on ”gorilla-asento”, eli kontallaan rystyset maassa, polvet istuma-alustan päällä, jalkaterät tornin ulkopuolella. Lepoasentona istuminen polvien päällä. Kännykkä takin avoimessa etutaskussa tai istuma-alustan päällä, josta se ei luiskahda jäisen tornin laudanraoista maahan. Postiluukun kokoisesta raosta tuijottaminen on jännittävää: vaikka kaikki on hiljaista, joku saattaa sieltä tarkkailla minua. Jokin liikahtaa metsässä. Kaksi korppia tai varista. Tuuli kahisuttaa kuusien latvoja.
Postiluukun verran metsää, jossa vain oksat liikkuvat. Kuvaaja: Mari Lehmonen
Puoli neljältä alkaa tapahtua: luukusta näkyy peura!!! Useita peuroja! Ne astelevat totutustarhan lumisen metsän poikki jonossa suoraan Millaa kohti ja hänkin näkee ne. Hirvas on mukana porukassa. Milla viestittää, että varmaan haistoivat hänet, koska kääntyivät pois. Sanna käskee meitä lopettamaan haisemisen ja teemme parhaamme. Eteeni seisahtuu peura, keltainen merkki korvassa. Se haistelee. Katsoo minuun päin. Se niin tietää, että olen täällä. Tuskin uskallan hengittää. Kokeilen sulkea silmät ja kuvitella, etten ole täällä. Yksi peuroista astelee reippaasti ohitseni aitaukseen syömään. Keltamerkkisen viereen on tullut pinkki-vihreä, Korkeasaaressa vuonna 2018 syntynyt vaadin, jonka toinen sarvi on toista paljon pienempi. Se nostaa turpaansa ja mulkaisee minua, kääntyy pois. Haistaako se tutun tuoksun vaatteistani? Peurat siirtyvät vähitellen ykkösportin suuntaan. Milla näkee, että molemmat toivomamme vaatimet ovat jo erottelukarsinan sisällä. Kuulen, miten joku astelee lumessa luokseni ja säikähdän, kun totutustarhasta aikaisemmin vapautettu metsäpeura nuuhkii tornini juurella. Niitä on kolme. Sitten kuuluu huuto, Milla huutaa NYT! Kiirehdin kiskomaan narusta portin kiinni. Nousen seisomaan. Peurat ovat aitauksessa: hirvas, molemmat kohdevaatimet ja muutama muu.
Aitauksessa ovat! Kuvaaja: Milla Niemi
Apujoukot karauttavat paikalle ja miehitämme kaksi vielä tyhjillään olevaa tornia, jotta saamme porukasta eroteltua nukutettavat peurat. Olemme saaneet jo pari nuorta vaadinta livautettua takaisin totutustarhan puolelle, kun erottelukarsinan toisesta päästä kuuluu huutoa. Jotain on mennyt pieleen. Keräännymme neuvonpitoon.
Käy ilmi, että hirvas ja tankkimainen vaadin puskivat yhteisvoimin päin ykkösporttia, joka ei ollut sulkeutunut kunnolla. Portti antoi periksi peurojen painosta ja eläimet pinkoivat takaisin totutustarhaan. 7,5 tunnin kyttäys valui siis hukkaan. Tutkailemme joukolla porttia ja vietämme seuraavan tunnin Ähtärin Markon ja Maunon kanssa sahaillen lautoja portinpieleen, jotta sama ei toistuisi uudestaan. Tänään on enää turha yrittää ja tuskin huomennakaan, sillä nyt Seitsemisen peurat ovat taatusti vielä enemmän varuillaan.
Tämä portti ei metsäpeuroja pitele. Puutöiksi meni! Kuvaaja Milla Niemi
Hämärä laskeutuu metsään, kun pakkaamme Seitsemisestä tavarat autoon ja ajelemme pimeässä parin tunnin matkan Lauhanvuoreen mökkimajoitukseemme. Ovessa toivotetaan peuraporukat tervetulleiksi. Väsähdys valtaa meidät.
Tarina jatkuu seuraavassa postauksessa!
