Pääseekö eläinlääkärimme Sanna jossain vaiheessa käyttämään nukutusnuoliaan? Montako tuntia kyttäyskaksikko Milla ja Tero saa vielä kököttää totutustarhojen torneissa? Arvostavatko metsäpeurat niille esitettyä peurateatteria? Miten tässä jännitysnäytelmässä ensi kertaa mukana oleva Korkeasaaren tiedottaja pärjää kenttätyössä? Pian saamme näihin vastauksen!
Tiistai 22.2.2022
Lauhanvuoren majoituksessa herätykset soivat vasta klo 6.30, koska täkäläisten metsäpeurojen aamupala-aika on noin tunnin Seitsemisen peuroja myöhäisempi. Sehän meille sopii; ehdimme eilen majoitukseen vasta illan pimettyä, ja hyville yöunille oli todellista tarvetta.
Lauhanvuoren totutustarhan hoitaja Tero ja hänen saksanpaimenkoiransa Rosé saapuvat seuraksemme aamupalapöydän äärelle, jossa käymme läpi päivän suunnitelmaa. Tänään on uusi päivä ja osin uudet kuviot. Tärkein tavoitteemme on saada Lauhanvuoren totutustarhan villiä alkuperää oleva hirvas siirrettyä lajin perinnöllisesti kapeaa eläintarhakantaa rikastuttamaan. Tavoite on siis sama, kuin Seitsemisessä. Lisäksi toiveena on siirtää Lauhanvuoren tarhasta yksi vaadin eläintarhaan. Tämä Korkeasaaresta syntyisin oleva vaadin oli ensimmäisiä totutustarhaan siirrettyjä eläimiä syksyllä 2017. Se vaan ei missään vaiheessa ole osoittanut villiintymisen merkkejä, joten se pärjää todennäköisesti paremmin eläintarhassa kuin villissä luonnossa, jonne sen laumatoverit pääsevät tulevana kesänä.
Näin sitä viedään aamupalaa Lauhanvuoren totutustarhan metsäpeuroille! Kuvaaja: Mari Lehmonen
Aamuseitsemältä ajelemme totutustarhalle. On vielä pilkkopimeää. Minä saan Ikea-kassillisen jäkälää syliini. Tämä herkku on tärkeässä roolissa peurojen erottelukarsinaan houkuttelussa. Edelliseltä päivältä tuttu peurateatteri pyörähtää jälleen käyntiin, kun Sanna kolistelee luukkuja, ripottelee jäkälää totutustarhan erottelukarsinaan ja ajaa sitten kääntöpaikalle, jossa Mauno jo trailereineen odottelee. Ensimmäisen väijyvuoron ottavat Milla ja Tero, jotka kiipeävät totutustarhan ulkopuolelle rakennettuihin kyttäystorneihin.
Ensimmäiset peurat saapuvat aitaukselle jo vartin kuluttua. Ne pyörivät paikalla puolisen tuntia, mutta menevät pois. Ensisijaista kohdettamme eli hirvasta ei vielä näy. Aurinko kipuaa vähitellen mäntykankaan takaa siniselle taivaalle ja tuulenviima saa pakkasen tuntumaan kireämmältä. Torneista ei kuulu pihaustakaan ja yhdeksän kieppeissä tarkistelemme WhatsAppin välityksellä autosta käsin, että onkohan sinne torneihin jo jäädytty. Kuulemma kenkä vielä irtoaa lavasta, mutta kylmä on.
Peurat saapuvat taas. Vasat tulevat etunenässä syömään. Tänne viikkoa aiemmin tuodut neljä vasaa, Korkeasaaressa syntynyt kolmikko sekä neljäntenä Helsingissä tammikuussa harhaillut ja Villieläinsairaalassa toipunut ”julkkisvasa” ovat päässeet hyvin mukaan porukkaan. Yhteensä totutustarhassa on nyt 14 metsäpeuraa. ”Nappulaliigan” piipahdus apajilla on lyhyt, ja pian peurat häviävät taas syvemmälle totutustarhan männikköön. Torneistakin laskeudutaan maan tasolle jaloittelemaan. Lupaamme sulattaa kyttäyskaksikon saunassa, jos he putoavat lavalta jäätyneinä. Milla arvelee jo kuulevansa omiaan, muka kurjen ääntä helmikuussa.
Puoli yhdentoista aikaan esitämme uudestaan peurateatteria: Sanna ajaa tarhalle ja kolistelee, sitten jatketaan. Eikä menekään kuin tovi ja kohdepeurat ovat erottelukarsinassa ja portit kiinni! Kolmen ja puolen tunnin kyttäys palkitaan!
Metsäpeurat ovat aitauksessa, hirvas ensimmäisenä. Kuvaaja: Mari Lehmonen
Karautamme autolla paikalle ja kiipeän Millan paikalle ykköstorniin roikkumaan kaksin käsin sinisessä narussa ja toivomaan, ettei portti tänään pettäisi. Hirvas saadaan muista erilleen ykköskarsinaan ja se aloittaa sinnikkään portin koettelun. Se tietää kyllä, missä on tämän paikan uloskäynti. Aidan tällä puolen Sanna tähtää jo ja nukutusnuoli singahtaa peuran pakaralihakseen. Hetken päästä hirvas rauhoittuu seisoskelemaan, neljän minuutin päästä se käy makaamaan, laskee päänsä ja sitten enää korva heiluu. Toisessa erottelukarsinassa kesy vaadin on saanut nukutusnuolesta ja nukahtaa vailla huolen häivää. Muut karsinaan jääneet peurat on jo ehditty päästää takaisin aitaukseen.
Vaadin uinuu ruususen unta. Kuvaaja: Milla Niemi
Tero avaa totutustarhan portin ja Sanna lähestyy varovasti hirvasta. Se nukkuu sikeästi ja saa silmätipat sekä pienen pyyhkeen silmiensä peitoksi. Minä autan lisähapen, verinäytteiden ja muun tavaran kanssa sekä otan aikaa nukutusaineiden antamisesta. Verinäytteistä tutkitaan taudinaiheuttajia ja näytteet tullaan säilömään myös mahdollista myöhempää tutkimusta varten. Sanna livahtaa portista naapurikarsinaan katsomaan, miten vaadin pärjäilee pienemmän nukutusaineannoksensa kanssa. Me muut alamme hilata hirvasta traileriin.
Tämä aikuinen hirvas painaa arviolta 150 kiloa. Ero on huomattava verrattuna viikko sitten Korkeasaaressa nostelemaamme urosvasaan, joka painoi pressuineen 80,5 kiloa. Ähellämme kolmeen pekkaan hirvaan eläinkuljetustrailerin oljille mukavaan rinta-asentoon makoilemaan. Yllättävän työlästä saada näin ison eläimen alta leveä pressu pois rajallisessa tilassa. Hirvaan matkaevääksi lähtee kostutettua jäkälää. Se saattaa maistua, kun aamupala jäi sattuneesta syystä kovin lyhyeksi. Samalla siitä saa nestettä.
Sanna ottaa laittaa vaatimen verinäytettä juuri näyteputkiloon, minkä jälkeen voimme siirtää peuran traileriin. Kiikutan paikalle pienemmän pressun, jonka päälle kellautamme hellästi vaatimen ja Tero lähtee kiskomaan pressua eläinlasteineen lumella Millan ja minun pitäessä peuran peräpäätä kyydissä. Vaadin saadaan myös nätisti makaamaan oljille omaan kuljetusosastoonsa. Mauno sulkee trailerin ovet ja Sanna tarkkailee herätteiden vaikutusta trailerin kyljen kurkistusluukuista.
Kuljetustrailerin pehmoisella olkipedillä on vaatimen hyvä heräillä. Kuvaaja: Milla Niemi
Kaikki ovat hyvällä tuulella, kun homma on sujunut näin mallikkaasti, ja kelikin on mitä aurinkoisin. Mauno pääsee kyyditsemään hirvasta ja vaadinta kohti Ähtärin eläinpuistoa jo puoli yhden tienoissa, ja me muut jäämme vielä totutustarhalle touhuamaan. Tero kolaa ykkösportin kohdalla olleen ”ojan” täyteen lunta, koska portille ei ole enää käyttöä – eivätpä peurat ainakaan kompuroi siihen syömään tullessaan.
Maunon, hirvaan ja vaatimen matka kohti Ähtäriä alkaa. Kuvaaja: Mari Lehmonen
Syömisestä puheen ollen, nälkä alkaakin jo kurnia ja päätämme käydä juhlistamassa hyvin onnistunutta aamupäivää pizzalla läheisessä Café Meteorassa. Se osoittautuukin oikein kotoisaksi paikaksi ja sen pizzat maukkaiksi ja täyttäviksi. Lounaan jälkeen kiittelemme Teroa tuhannesti ja vilkutamme Rosélle, joka haukahtelee autosta tutuille kinkuntarjoajaystävilleen.
Ensi kertaa tämän reissun aikana meillä on hieman väljempi aikataulu ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen ramaiseekin kummasti. Keitämme kahvit ja heittäydymme sohville, käymme läpi somen ihmeellistä maailmaa ja soittelemme muutamat puhelut. Aurinko laskee lakeuksilla, kun ajelemme Seitsemiseen. Pakkanen kiristyy yötä kohden ja näyttää laskevan aamulla entisestään. Sanna asettaa nukuttamisen pakkasrajan -15 asteeseen, joten ihan aamuyöstä meidän ei kannata heräillä työn touhuun. Käyn ihailemassa kirkasta tähtitaivasta, jota ei olekaan hetkeen näkynyt yhtä hienosti kuin Seitsemisen kuusikossa. Pakkanen paukuttelee pimeässä metsässä, muuten on ihan hiljaista.
Aurinko laskee lakeuksien yllä. Kuvaaja: Mari Lehmonen
Keskiviikko 23.2.2022
Aamulla vahvistuksemme saapuvat paikalle ennen kahdeksaa. Tero lähti taas avuksemme, ja Rosé saapuu tietysti hänen mukanaan. Joukkoomme liittyy myös metsätieteiden opiskelija Ida, joka on tehnyt kandintyönsä metsäpeuroista ja on kiinnostunut tutustumaan työhömme. Seitsemiseen saapuneet raportoivat, että auton lämpömittari näyttää -21. Se on aika paljon yli pakkasrajan, joten siirrämme aloitusta suosiolla myöhemmäksi.
Odotellessa ehdimme käydä läpi työnjaon ja kerrata, että hirvas on tärkein tavoite, sitten kaksi vaadinta. Totutustarhassa syntyneiden nuorten peurojen merkkaaminen korvamerkeillä ja lähettimillä on bonustehtävä, johon ryhdytään siinä tapauksessa, että tärkeimmät tavoitteet on saavutettu. Mauno kaartaa pihaan trailereineen ja tuo meille terveiset, että Lauhanvuoren hirvas ja vaadin pääsivät eilen mukavasti perille Ähtärin eläinpuistoon.
Ennen puolta päivää pakkanen on laskenut -14:ään, joten pääsemme töihin. Sanna heittää autolla Millan ja Teron tornivahtiin, ja esittää tutuksi tulleen peurateatterinsa – täällä on ruokaa, tulkaahan syömään! Kun Sanna on palannut tienhaaraan autoineen, hyppäämme Idan kanssa hänelle seuraksi, ja sitten vain odotetaan. Kovan pakkasen vuoksi ajoitamme tunnin verran kyttäystä parhaaseen peurojen lounasaikaan. Aurinko lämmittää, mutta Millan harmiksi hänen kyttäyslavalleen se ei paista. Autojengi pitää itseään lämpimänä harjoitellen tanssiaskelia aurinkoisella metsätiellä. Kun tunti on vierähtänyt, pidämme kunnon lounas- ja lämmittelytauon.
Rosé auttaa päivän jäkäläkuljetuksessa. Kuvaaja: Milla Niemi
Kun palaamme kolmelta, metsäpeurat ovat aitauksessa ruokailemassa ja säikähtävät tietenkin karkuun. Milla ja Tero kiipeävät takaisin torneihin ja jännitys tiivistyy. Pian torneista raportoidaan sorkkien ääntä. Sitä napsumista, jota metsäpeurojen sorkista kuuluu ja joka kantaa etäämmälle kuin lumen humpsahtelu sorkkien alla. Kohdevaatimia käy syömässä parin kaverin kanssa, mutta ne säpsähtävät, vaikka torneissa pidätetään hengitystäkin. Joukossa on mukana Kuhmossa syntynyt vaadin, joka on tarkka tällaisten asioiden suhteen. Peurat ovat todella varuillaan.
Tunnin päästä autotiimi saa seuraa: pieni peuratokka lähestyy tietä myöten ja koska automme on niiden tien tukkeena, ne siirtyvät yksi toisensa perään ohituskaistalleen metsän puolelle. Nousemme Idan kanssa autosta oikomaan jalkoja ja kuvaamaan peuroja. Sorkkien naksunta häviää metsään. Ei tullut täysin peuraton päivä meillekään! Torneissa venytellään myös, hiljaista on.
Metsäpeura metsätien ohituskaistalla. Kuvaaja: Mari Lehmonen
Millalla lienee tornissaan kristallipallo, sillä hän ennustaa totutustarhan asukkaiden palaavan ruokailemaan puoli kuuteen mennessä, ja niinhän ne tekevät – jopa 6 minuuttia etuajassa! Pieni peuraporukka kiertelee erottelukarsinaa mutta poistuu lopulta lammen suuntaan. Hämärä laskeutuu. Usko alkaa hiipua ja valo vähenee. Joudumme luovuttamaan keskiviikon osalta, peurat ovat olleet tänään meitä valppaampia. Seitsemisen peurat vs. peuranpyytäjät 2-0. Meidän oli tarkoitus saada työt valmiiksi tänään keskiviikkona ja lähteä kotiinpäin, mutta nyt kaikki järjestelevät itselleen lisäaikaa loppuviikolle sovituista asioistaan. Seitsemisen tarhanhoitaja Lea saapuu seuraksemme illalla ja olemme täynnä toivoa torstain suhteen.
Torstai 24.2.2022
Heräämme klo 5.30 ja haukkaamme aamupalat. Sanna saa tänä aamuna vapautuksen peurateatterista, sillä meillä on ihan oikea hoitaja paikalla: Lea hurauttaa tarhalle mönkijällään ja toimii niin kuin tavallisestikin peuroja ruokkiessaan. Hän kiipeää ykköstorniin ja Tero nelostorniin. Seitsemältä olemme jo toiveikkaina asemissa - tämä saattaa toimia nopeastikin.
Metsäpeuroja alkaa pyöriä näköpiirissä. Kaikki kolme kohdepeuraa ovat liikkeellä, mutta ne eivät uskaltaudu syömään. Keli on kääntynyt yön aikana plusasteille. Puuskainen, saderintamaa enteilevä tuuli hermostuttaa peuroja. Hirvas ei tule erottelukarsinaan. Puoli yhdeksältä alkaa sataa vettä. Peurat asettuvat makuulle mäkeen Lean tornin lähistölle. Puoli kymmeneltä sade muuttuu isoiksi räntäkokkareiksi, auton ikkunoista ei näy juuri enää läpi. Tästä on tulossa todellinen väsytystaistelu.
Lea epäilee, etteivät peurat juurikaan liiku tällaisella säällä. He siirtyvät Teron kanssa mönkijään kuivattelemaan ja lämmittelemään hetkeksi. Pohditaan kyttäyskaksikon vaihtoa, kun ilmenee toinen ongelma: Sannan auto ei käynnisty enää! Akku on ilmeisesti tyhjentynyt ja mönkijäjengi karauttaa paikalle selvittämään ongelmaa. Mikään menopeli ei mahdu ohittamaan autoa kapealla metsätiellä, johon ehdimme risteyksestä ajaa odottamaan seuraavaa steppiä.
Auto ei liiku, mitäs nyt tehdään? Kuvaaja: Milla Niemi
Me Millan kanssa jätämme nelipyöräisen osaavampiin käsiin ja siirrymme tarhalle turisteina käveleskelemään, etteivät peurat tällä välin livahda syömään. Tarhan ulkopuolella ruokailevat peurat säpsähtävät kauemmas ja tuijottavat meitä ihmeissään – kuka kumma liikkuu tässä säässä?
Se ainut hetki päivästä, kun tornit jäivät tyhjilleen. Valokuvaaja: Mari Lehmonen
Puolen tunnin päästä Sannan auto hyrrää jälleen. Se tarvitsi vain hieman virtaa mönkijästä ja Maunolla oli tilanteeseen sopivat piuhat mukanaan. Nyt autoa ei sitten hetkeen sammutetakaan, ettei olla uudestaan samassa tilanteessa! Lea ja Tero palaavat mönkijällä tarhalle ja kiipeävät torneihinsa, Ida ajaa mönkijän pois, me muut käymme pikaisella vessatauolla mökillä, nappaamme parit riisipiirakat matkaan ja sitten jatketaan. Jälkkäriksi minulla on pähkinöitä, suklaata ja kaakaota.
Ennen puolta päivää alkaa peurojen lounasaika ja eläimet ovat taas liikkeellä. Pahin sademyräkkäkin on jo mennyt ohi. Varasuunnitelmana on siirtää vain vaatimet, jos hirvas ei kerta kaikkiaan tule paikalle. Päätämme, ettei torneja jätetä tänään tyhjilleen, vaan jatketaan pimeään asti. Kahden tienoissa Lea ja Tero pääsevät hyvin ansaitulle kuumalle hirvisopalle ja me Millan kanssa kiipeämme heidän tilalleen torneihin.
Tornissa on jäistä ja märkää, mutta vettä ei enää sada. Tuuli pudottelee lunta puista ja aidalta, joka rämähtelee itsekseen. Vähitellen tuulikin tyyntyy ja tulee niin hiljaista, että pienetkin äänet kuulostavat suurilta. Tunti kuluu huomaamatta, eikä peuroja näy. Työläintä on hakea vähiten jalkoja puuduttavaa asentoa ja oikoa koipiin verenkiertoa äänettömästi. Vesi imeytyy kenkien läpi ja varpaat alkavat kylmettyä. WhatsAppissa tappiomieliala alkaa päästä voitolle, kun kello tulee puoli neljä. Pillit aiotaan lyödä pussiin viimeistään hämärän laskeutuessa. Mietitään, olisiko vain parempi luovuttaa ja jatkaa aamulla. Voivatko kaikki jäädä vielä huomiseen?
Vartin päästä äänettömyyden virittämät korvani ovat kuulevinaan sorkkien napsetta, mutta mitään ei näy. Vaan pian näkyy!!! Isompi peuratokka askeltaa kohti Millan porttia, myös hirvas on mukana. Tarhan ulkopuolen lajitoverit rientävät samaan aikaan syömään lumi sorkkien alla rouskuen. Milla ei vastaa viesteihin, hän ei varmaan uskalla hengittääkään enää. Lopulta hän raportoi, että peurat säikkyivät tarhan ulkopuolen peuraa, mutta ovat tulossa takaisin. Eläimet seilaavat edestakaisin ja käyvät lopulta makuulle melkein Millan viereen. Selkäni takana alkaa kuulua ”halonhakkuuta”, joka tarkemmin ajateltuna onkin peurojen sarvien kalistelua. Samaa Milla raportoi tarhan puolelta, siellä vaatimet kokeilevat toistensa sarvia ja hirvaat aidan eri puolilla seurustelevat keskenään. Tunnelma on kuulemma seesteinen. Peurat ovat selvästi rennoissa tunnelmissa. Meillä sen sijaan alkavat istumalihakset loppua
Metsäpeurat touhuavat peurajuttuja ja tornissa kökötetään. Kuvaaja: Milla Niemi
Ja sitten pienen surahduksen säestämänä loppuu työkännykkäni akku. Ehdin juuri sopivasti nähdä Millan viestin, että peurat siirtyvät ruoka-apajaa kohden. Omassa vanhassa iPhonessa, joka on tietysti mahdollisimman syvällä takin sisällä povitaskussa, on ihme kyllä vielä akkua 1 % ja saan laitettua Sannalle viestin, etten voi seurata enää WhatsApp-keskustelua, mutta vedän portin narusta, jos Milla huutaa.
Sitten olen kuuloaistin varassa. On ihan hiljaista ja minun tarvitsee vain pysyä ääneti. Yhtään peuraa ei näy ja kuulisin kyllä, jos joku lähestyisi. Ne eivät tule aitaukseen tämän nelosportin kautta.
Milla huutaa. Tartun köyteen ja vedän, portti liikkuu ja menee kiinni. Oikaisen jalat – oho, nehän kantavat vielä – ja nousen hiljaa seisomaan tiukasti köydestä pidellen. Viisi peuraa ravaa aitaukseen. Ne seisahtuvat yhtenä nippuna kuulostelemaan ja vaikuttavat hämmentyneiltä. Hirvas erottuu muita päätä pidempänä ja sarvettomana. Porukassa mukana on myös sarveton kohdevaadin. Yksi vaatimista on se eriparisarvinen vihreä-pinkki, jonka kanssa meillä oli maanantaina tuijotuskisa. Kahta muuta vaadinta en tunnista.
Sannan auto kaartaa tarhan edustalle ja peurat säpsähtävät auton ääntä, hirvas näyttää levottomalta ja vaatimet seisovat yhtenä ryhmänä. Kaksi tyhjää tornia miehitetään. Peurat lähtevät hirvas etunenässä juoksemaan erottelukarsinan toiseen päähän – toivottavasti ykkösportti ei nyt petä! Hirvas saadaan muista erilleen karsinan ensimmäiseen osaan. Nukuttaminen alkaa. Hirvas ja kolme vaadinta saavat punaisen tupsukoristeen kankkuunsa. Minä saan kunnian päästää ainoan ylimääräisen metsäpeuran erottelukarsinasta takaisin totutustarhaan, se on se vihreä-pinkki eriparisarvinen, joka on kotoisin Korkeasaaresta. Avaan hiljaa päätyportin. Vaadin sipsuttaa epäluuloisena portille ja pinkoo sitten turvaan totutustarhan sisäosien metsän suojiin. Vedän portin kiinni, kiinnitän vetonarun tiukasti aitaan ja pudottaudun tornista. Tulihan tuolla nelisen tuntia kyykittyä!
Autan tavaroiden nostelemisessa tarhaan ruokintaluukun kautta, kun pääporttia vasta availlaan. Sanna on jo ehtinyt hirvaan luokse ja saanut otsalampun työvalokseen nopeasti hämärtyvässä illassa. Hirvas on saanut lisärauhoitteen. Raasu otti kierroksia, kun tajusi tilanteen yksin jäätyään ja hengittää nyt raskaasti. Kiikutan sille lisähappea. Lea raportoi, että viimeinen nukutettu vaadin on vielä hereillä ja yrittää nousta jaloilleen. Kaikki kolme vaadinta ovat samassa karsinassa. Sanna kiirehtii aidan taakse tarkkailemaan tilannetta. Pitikös hirvaalta ottaa vanha GPS-lähetin pois? Kenellä olikaan leikkurit? Moneltako kukakin sai nukutusaineen? Tilanne on hieman sekava, kun monta asiaa tapahtuu yhtä aikaa.
Nuori vaadin saa MetsäpeuraLIFE-korvamerkin. Kuvaaja: Mari Lehmonen
Neljäskin peura on unten mailla, kun lähdemme vetämään hirvasta pressun avulla ylös mäkeä traileriin. Tämäkin kaveri tuntuu isolta korstolta, vaikkei se hirvaaksi niin valtava olekaan. Ida haetaan avuksi korvamerkkien laittoon, Mauno tulee avuksi kääntämään peuran oikeaan asentoon ja minä käyn hörppäämässä pikaisesti kaakaota termarista, ettei oma kone hyydy kriittisellä hetkellä. Seuraava prioriteetti on saada sarveton vaadin traileriin. Toinen kohdevaatimista jää nyt Seitsemiseen, mutta tämä sarveton pääsee Lauhanvuoreen oppimaan ihmisarempaa elämää. Sanna antaa loislääkkeet ja herätteet molemmille peuroille trailerissa, sitten tarkkaillaan, että ne heräilevät unestaan.
Vaatimesta otetaan verinäytteet myöhempää tutkimusta varten. Kuvaaja: Mari Lehmonen
Pimeä on jo laskeutunut ja toimimme kahden otsalampun varassa. Keskikarsinassa unilla on vielä kaksi totutustarhassa kesällä 2020 syntynyttä vaadinta: toisen emä on se vihreä-pinkki eriparisarvinen vaadin ja toisen alkujaan kuhmolainen villi vaadin. Nukkuvista vaatimista otetaan verinäytteet ja ne saavat vastalahjana loislääkitykset, sekä korvaansa GPS-lähettimet ensi kesän vapautusta ajatellen. Kaikki häärivät toisen vaatimen ympärillä, minä tuon happipullon vihreä-pinkin vaatimen vasan avuksi. Tämä on se, joka ei meinannut nukahtaa. Sanna kysyy, hengittääkö eläin hyvin. Kyllä se hengittää – mutta aika harvaan? Hengitä peura, hengitä. Minä pidän sinusta huolta! Sinulla on vielä tärkeä tehtävä Seitsemisen kansallispuistossa!
Kun molemmilla nuorilla vaatimilla on asianmukaiset korvamerkit, lähettimet ja lääkitykset, katsomme, ettei erottelukarsinaan ole jäänyt ylimääräistä tavaraa. Yksi nuoli noudetaan lumesta ja matkalla poimitaan mukaan Millan takki sekä yksi pyyhe. Sitten nämäkin peurat saavat herätepistoksen. Mauno lähtee ajamaan kohti Lauhanvuorta, jonne Tero on jo lähtenyt edeltä sarvettoman vaatimen saapumista valmistelemaan.
Tunnelmat ovat hyvin väsyneet, mutta onnelliset! Kenttätyöpäivälle tuli mittaa 12 tuntia. Hirvisoppa lämmittää ihanasti mökillä ja toteamme Sannan kanssa, että tänä iltana ei ehkä enää kyetä ajamaan Helsinkiin. Ida ja Milla lähtevät yhteisellä kyydillä ja me lupaamme hoitaa mökin loppusiivouksen huomisaamuun mennessä. Kiittelemme Leaa vuolaasti kaikesta avusta ja suunnittelemme paluuta Seitsemiseen, joka on alkanut tuntua kotoisalta paikalta. Hyydymme Sannan kanssa sohvalle katsomaan tv-uutisia ja puimaan viikon tapahtumia. Puoli kymmeneltä Tero lähettää WhatsApp-ryhmään videon, jossa sarveton vaadin kapuaa trailerista ulos Lauhanvuoren maisemiin, jossa se tulee kohtamaan jälleen kaksi sisarustaan. Mauno kuljettaa vielä hirvaan Ähtäriin ja sitten tämä työrupeama on kaikkien osalta ohi.
Aamulla heräämme kuudelta jo ilman herätyskelloa, hyvästelemme Seitsemisen ja karautamme autolla räntätuiskuun kohti Korkeasaarta. Tuntuu oikeastaan aika oudolta palata takaisin kaupunkiin. Työviikko metsässä on ollut erilainen ja mukava, se on tyhjentänyt pään, mutta muutoin tällainen ei ollenkaan käy lomasta. Lyhyitä yöunia, pitkiä päiviä, jatkuvaa pakkaamista ja tuplavillavaatteiden pukemista. Toisaalta on saanut tutustua uusiin ihmisiin ja paikkoihin sekä metsäpeurojen elämään kansallispuistoissa. Metsäpeuroja katson jatkossa ihan uusin silmin – niin hieno eläin ja niin soma turpa!
