Marraskuu on tuskin ehtinyt virallisesti alkaa, kun käynnistän auton ja suuntaan sen keulan kohti Ähtäri Zoota. Kaamosväsymyksestä ei ole nyt tietoakaan. Sen sijaan vatsanpohjassa lepattelee vuodenaikaan nähden hieman epäsovinnainen parvi perhosia. Edessä odottaa intensiivinen opintoreissu, jonka tarkoituksena on perehtyä metsäpeurojen hoitoon tarhaolosuhteissa. Oppilaina ovat lisäkseni MetsäpeuraLIFE-hankkeen totutustarhojen arjesta vastaavat Tapio Alatalo ja Lea Uimonen, ja opettajina eläinpuiston pitkäaikaiset työntekijät. Mikä parasta, pitäisi kotiintuomisina olla uusien taitojen lisäksi viisi metsäpeuraa. Tätä reissua on odotettu!

Ensimmäinen päivä sujuu suunnitelmien mukaan. Tapaamme Ähtäri Zoon intendenttinä pitkän uran tehneen Mauno Seppäkosken, ja perehdymme metsäpeurojen arkeen eläintenhoitaja Heidi Sundströmin johdolla. Käymme läpi metsäpeurojen ruokintaan liittyviä niksejä, ja opettelemme havainnoimaan eläinten hyvinvoinnista kertovia merkkejä. Samalla tutustumme totutustarhojen tuleviin asukkaisiin, ja sovimme seuraavan aamun askelmerkit.

Marraskuun alun rauhaa Ähtäri Zoossa. Keväällä syntyneet metsäpeuranvasat ovat kasvaneet kovaa vauhtia.

Keskiviikkoaamuna eläinpuiston huoltotiloissa on tiivis tekemisen meininki: metsäpeurojen siirtoa valmistelemassa on kokonainen asiantuntijatiimi. Nukutuksessa tarvittava kalusto käydään huolellisesti läpi, ja eläinlääkäri Kari Volanto tarkistaa vielä kerran oikeat annostukset.

Metsäpeurojen nukutusta edeltää huolellinen valmistelutyö. Kuvassa on käyttövalmiita nukutusnuolia.

Minäkin pääsen mukaan tositoimiin: vastuulleni on uskottu seurantapannan asentaminen kahdelle vaatimelle. Pantoja tarvitaan, jos metsäpeurat onnistuvat kaikista varotoimenpiteistä huolimatta joskus karkaamaan totutustarhasta. Paikannustiedot tulevat paljastamaan myös sen, mitä alueita eläimet suosivat tarhassa. Pannan laittaminen nukkuvan eläimen kaulaan ei ole järin haastava tehtävä (eipä sitä muutoin olisi minulle annettukaan). Vaan ei niin yksinkertaista hommaa, etteikö siinä jokin voisi mennä pieleen. Epäilys hiipii mieleen, ja tarkistan pantojen kiinnitysmekanismin toiminnan kolmeen kertaan. Lähetän vielä varmuuden vuoksi hankkeen projektipäällikkönä toimivalle Sakari Mykrälle kuvan toimituksesta - menihän kaikki oikein? Jännittää.

Seurantapannat odottamassa käyttöönottoa. Samanlaisia pantoja käytetään villien metsäpeurojen liikkeiden seurannassa.

Heidillä on valmiina selkeä toimintasuunnitelma. Lisäksi hänellä on laadittuna kymmenkunta varasuunnitelmaa, jotka otetaan käyttöön tarpeen vaatiessa. Eläinten kanssa työskennellessä yllätykset ovat enemmän normi kuin poikkeus, ja alkuperäiset suunnitelmat on pystyttävä sopeuttamaan muuttuviin tilanteisiin pikavauhtia.

Aidatulla alueella elävien eläinten nukuttaminen kuulostaa äkkiseltään helpolta hommalta. Hankaluus piilee monikossa; ensimmäisen eläimen kohdalla temppu kyllä onnistuu, mutta yritäpä huijata niitä seuraavia!

Nyt ei auta, kuin yrittää, joten lähdemme Heidin kanssa metsäpeura-aitaukselle. Eläimet ovat mestareita vaistoamaan poikkeamat rutiineista. Minun roolini kuvaelmassa on siksi esittää hoitajaharjoittelijaa, ja luoda näin harhaanjohtavaa vaikutelmaa tavallisesta ja tylsästä eläintarhan arkiaamusta. Tämähän minulta sujuu - rapistelen Heidin ohjeiden mukaisesti lehtikerppuja ja juttelen samalla niitä näitä naapuritarhan visentille. Pahaa-aavistamattomat metsäpeurat kerääntyvät rehuvaraston nurkalle aamupalan toivossa. Kerput kiinnostavat, vaikka tarjoilija on entuudestaan tuntematon.

Lehtikerput maistuvat metsäpeuratarhan asukkaille.

Naps - ja punasulkainen nukutusnuoli koristaa metsäpeuravaatimen vasenta kankkua. Heidin ampuma nuoli on osunut juuri siihen, mihin pitikin. Vaadin ymmärrettävästi säikähtää ja kipaisee kauemmas. Muut eläimet puolestaan hätkähtävät ensimmäisen reaktiota aivan kuten laumaeläinten kuuluukin. Mitään isompaa sekasortoa tilanteessa ei kuitenkaan pääse syntymään, vaan metsäpeurat jatkavat pian kerppujen kärkkymistä. Neulatyynyksi joutunut vaadinkin näyttää jo unohtaneen ikävän välikohtauksen.

On aika siirtyä hetkeksi paperitöihin. Heidi on varannut jokaista nukutettavaa vaadinta varten oman lomakkeen. Kirjaamme lomakkeille tarkat, eläinkohtaiset tiedot nukutuksen etenemisestä ja annostelluista lääkemääristä. Myöhemmin tiedot tallennetaan eläinpuiston omaan tietokantaan, joka pitää sisällään puiston jokaisen asukkaan täydellisen hoitohistorian.

Mitä rauhattomampi eläin on ennen nukutusta, sen suuremmaksi kasvavat toimenpiteen riskit. Tilanteessa on siis edettävä nukutettavien ehdoilla, ja peli on osattava tarvittaessa viheltää poikki riittävän aikaisin. Jos eläimet hermostuvat liiaksi, me laitamme pillit pussiin ja yritämme uudelleen myöhemmin. Tällä kertaa keskeytykseen ei tule tarvetta - toinen ja vielä kolmaskin vaadin menevät samaan lankaan. Lehtikerppujen rapina ja jäkälä-ämpärin kolina ovat kaikesta päätellen kerrassaan vastustamaton yhdistelmä.

Nukutusaineen alkaessa tehota vaadinten liikkeet hidastuvat. Vuorollaan ne käyvät makuulle ja sulkevat silmänsä. Hankalin vaihe on onnellisesti ohi, ja uskallamme jo hymyillä. Nyt on aika kutsua apujoukot paikalle.

Kohta Mauno kurvaa tarhalle varta vasten villieläinkuljetuksiin suunnitellun trailerinsa kanssa. Paikalle saapuvat myös Kari sekä totutustarhoihin muuttavien metsäpeurojen hoitajat, Tapio ja Lea. Kaikkien käsille on käyttöä, kun nostamme nukkuvat vaatimet varovaisesti pressulle, ja kannamme ne tarhan ulkopuolelle.

Tästä alkaa matka kohti uutta kotia.

Seuraavaksi pääsen asentamaan seurantapannan yhdelle metsäpeuroista. Yhdessä Heidin kanssa tarkastamme huolellisesti sopivan kireysasteen ennen kiinnittämistä. Pantaa ei saa kiristää liiaksi, eikä toisaalta jättää liian löysällekään. Pannan on pysyttävä vaatimen kaulassa myös ensi kesänä, kun eläin vaihtaa paksun talviturkkinsa ohuempaan kesäkarvaan.

Toimistotyöläinenkin pääsee joskus tositoimiin. Huom.! Kuva ei ole lavastettu!

Vaadinten nukkuessa ruususenunta, on meillä vuorossa urakan kenties hikisin osuus: sarvien katkaiseminen vaijerisahalla. Tai no, jos aivan rehellisiä ollaan, lämmin tulee lähinnä Maunolle. Hän kun ottaa hoitaakseen raskaimman työvaiheen. Minä otan valokuvia.

Sarvet poistetaan, jotta eläimet eivät loukkaisi itseään tai matkaseuraansa kuljetuksen aikana. Sahaaminen on mahdollista, koska metsäpeurat ovat jo ehtineet keloa sarvensa, eikä niissä ole enää tuntoa jäljellä. Seuraavien sarvien kasvuun poistolla ei ole vaikutusta, joten vaatimet eivät suinkaan joudu viettämään loppuikäänsä nupopäinä.

Trailerissa tuemme vaatimet hyvään asentoon oljilla, ja peittelemme eläimet lämmönhukan minimoimiseksi. Kari tarkistaa vielä kertaalleen matkalaisten hyvinvoinnin, ja antaa niille herätyspiikin. Hereillä matkustaminen on eläimille turvallisempaa kuin nukkuvana; valveilla ollessaan ne pystyvät myötäilemään trailerin liikkeitä.

Kyydissä on nyt kolme tulevaa isojokilaista, kaksi odottaa vielä toisessa tarhassa autuaan tietämättömänä niitä lähestyvästä muuttoautosta. Heidi lähtee yhdessä kollegansa kanssa nukuttamaan kuljetuksesta toistaiseksi puuttuvaa vaadinta ja sen keväällä syntynyttä vasaa. Me muut annamme hoitajille työrauhan, ja jäämme odottelemaan kutsua saapua paikalle.

Heidillä on jälleen puolellaan yllätyksen tuoma etu, joten kohta toisessa tarhassa nukkuu kaksi metsäpeuraa. Mauno ajaa trailerin paikalle, ja käymme läpi ensimmäiseltä tarhalta tutut rutiinit. Seurantapannan asentaminen onnistuu minulta jo puolta nopeammin. Tämähän alkaa sujua!

Aikaa ensimmäisen vaatimen nukuttamisesta on kulunut vain kolmisen tuntia, kun pääsemme jo lähtemään kohti Lauhanvuorta. Ajomatkalla ehdin kerrata päivän tapahtumia useaan otteeseen. Tänään näkemäni sujuvuus ei ollut hyvää onnea tai sattuman tulosta, vaan seuraus vuosien varrella kertyneestä kokemuksesta sekä metsäpeurojen siirron valmisteluun käytetyistä lukemattomista tunneista. En osaa muuta kuin ihailla ähtäriläisten ammattitaitoa.

Matkan aikana Mauno seuraa metsäpeurojen vointia kuljetustilaan asennetun kameran avulla. Trailerin liike ja lajitovereiden seura rauhoittavat, joten eläimet suhtautuvat kuljetukseen varsin tyynesti. Oma osuutensa saattaa olla myös tarjoilulla - vaikka matka ei ole pitkä, on evääksi pakattu jäkälää. Herkut on kasteltu vedellä, eli janonkaan ei pitäisi päästä yllättämään kesken kaiken.

Lauhanvuoressa Mauno peruuttaa trailerin totutustarhan portista sisään. Näyttävän ulostulon varalta tarkistamme, ettei metsäpeurojen oletetussa kulkusuunnassa ole esteitä. Kun reitin esteettömyys on varmistettu, laskevat Mauno ja Tapio lastaussillan alas ja avaavat trailerin ovet. Hetki on jännittävä - miten metsäpeurat suhtautuvat uuteen kotiinsa?

Metsäpeurat laskeutuivat trailerista turhia hätäilemättä.

Ensimmäiset kaksi vaadinta lähtevät trailerista reippaasti, mutta pysähtyvät kymmenen metrin päähän nuuhkimaan ilmaa epäuskoisen näköisinä. Seuraavia joudutaan suorastaan houkuttelemaan ulos matkan aikana tutuksi ja turvalliseksi käyneestä trailerista. Pienen odottelun jälkeen koko konkkaronkka saadaan sentään turvallisesti ulos, ja eläimet lähtevät sipsuttelemaan metsän suojiin. Kun lähdemme paluumatkalle, lumeen painuneet sorkanjäljet ovat ainoa näkyvä merkki metsäpeurojen saapumisesta uuteen kotiinsa.

Totutustarhassa riittää ihmeteltävää pitkäksi aikaa.