Takavuosina TV-katsojien tirkistelynnälkää tyydytti meilläkin realitysarja ”Vaimot vaihtoon”. Nimeään viattomammassa formaatissa perheenäiti viettää viikon itselleen vieraassa taloudessa, ja katsojat saavat äimistellä erilaisten arkirutiinien kohtaamisesta aiheutunutta kitkaa. Me veimme ajatuksen astetta pidemmälle, ja pistimme metsäpeurojen totutustarhojen hirvaat kokonaan kierrätykseen.

Syksyllä 2017 Seitsemisen ja Lauhanvuoren totutustarhoihin pyydystettiin villit metsäpeurahirvaat Kainuusta. Tempun tarkoituksena oli taata tuleville peurasukupolville mahdollisimman paljon kuponkeja geeniarpajaisiin; valtaosa totutustarhoissa asuvista metsäpeuroista on peräisin eläintarhakannasta, ja eläintarhakanta on peräisin varsin rajallisesta yksilöjoukosta. Syksyn tapahtumista päätellen hirvaat ovat täyttäneet niihin kohdistuneet odotukset, ja toukokuussa totutustarhoihin odotetaan koko joukkoa pieniä puolikainuulaisia peuranalkuja.

Jos kaikkia munia ei kannata lastata yhteen koriin, ei metsäpeurakantaakaan ole viisasta perustaa yhden hirvaan varaan. Yhden siitosuroksen käyttäminen olisi toki hanketyöntekijöiden näkökulmasta helppo ja rahoittajien näkökulmasta halpa (ja hirvaan näkökulmasta muutenkin ihan ookoo) ratkaisu. Se kuitenkin johtaisi jo muutamassa vuodessa sukusiitokseen ja edelleen metsäpeurakannan perinnöllisen monimuotoisuuden kaventumiseen. Jos sille tielle ei halua lähteä, on lähdettävä peuranpyyntiin.

Vaihtamalla paranee - tai ainakin vaihtuu. Jos pelkkä ulkonäkö ratkaisisi, Seitsemisen totutustarhan hirvas jatkaisi suoraan seuraavalle tuotantokaudelle.

Ja mehän lähdemme. Puntaroinnin jälkeen päätämme suunnata järjestyksessään toisen pyyntiretken Suomenselän metsäpeurojen talvehtimisalueille Pohjanmaalle. Tämä osakanta on saanut alkunsa nelisenkymmentä vuotta sitten tehdystä palautusistusuksesta, jonka kantaeläiminä käytettiin Kainuusta pyydystettyjä yksilöitä. Vaikka Suomenselän metsäpeurojen perinnöllinen perusta lepää vajaan tusinan kainuulaisen kantapeuran varassa, ei pienehköstä perustajayksilöiden määrästä ei näytä aiheutuneen ongelmia vuosien varrella - nopeimmillaan Suomenselän osakanta on kasvanut lähes teoreettista maksimivauhtia. Ja mitä meidän pyyntireissuumme tulee, on Suomenselällä mistä ottaa: peuroja on siellä noin kaksinkertainen määrä Kainuuseen verrattuna. Vaatimet tuskin pahastuvat parin hirvaan häviämisestä.

Yhden ylimääräisen haasteen pyynnin kohdistaminen Pohjanmaan lakeuksille Kainuun korpien sijasta sentään aiheuttaa. Metsäpeuran elävänäpyynti rinnastetaan metsästykseen, joten siihen tarvitaan Suomen riistakeskuksen myöntämän poikkeusluvan lisäksi myös pyyntialueen metsästysoikeuden haltijan eli maanomistajan tai metsästysoikeuden vuokranneen metsästysseuran lupa. Kainuussa lupien hankkiminen on varsin simppeliä, koska iso osa potentiaalisista alueista on valtion omistuksessa. Yhdellä hakemuksella saadaan katettua melkoiset läänitykset, ja samalla hoituu lupa moottorikelkan käyttöön. Suomenselän metsäpeurat ovat viime vuosina talvehtineet Lappajärven maisemissa, ja siellä kaikki alueet ovat yksityisomistuksessa.

Parhailla pelipaikoilla toimiva Tarvolan metsästysyhdistys onneksi toivottaa meidät tervetulleeksi alueelleen, joten byrokratiapuoli hoituukin helpolla. On ilahduttavaa huomata, että metsäpeura koetaan alueella tärkeäksi lajiksi, ja paikalliset haluavat olla mukana sen suojelutyössä.

Moottorikelkalla ajamiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Jos lupaa ei ole, on nukutettu metsäpeurahirvas siirrettävä maastosta tienlaitaan lihasvoimin.

Kalenterimerkintöjen yhteensovittelun jälkeen pyyntiajankohdaksi valikoituu helmikuun loppu. Hiihtokuukauden viimeisenä maanantaina kokoonnumme hiomaan kuvioita lappajärveläisen hotellin ravintolaan. Harvemmin näissä hommissa on tullutkaan kokoustettua paikassa, jossa on pöytiintarjoilu. Tottua tähän ei kyllä kannata.

Suurin osa pöydän ääressä istujista on allekirjoittaneen tavoin tuttuja edelliseltä pyyntireissulta. Antti, Petri ja Markku Luonnonvarakeskuksesta sekä pilotti Juha olivat syksyllä 2017 hakemassa totutustarhojen ensimmäisiä hirvaita Kainuusta. Myös logistiikkaosasto on pysynyt entisellään: Pekka Metsähallituksesta koordinoi nukahtaneiden hirvaiden siirron maastosta tienlaitaan, ja Ähtäri Zoon palveluksessa uransa tehnyt Mauno hoitaa maantiekuljetuksen. Eläinten hyvinvoinnista edellisellä reissulla huolehtinut Korkeasaaren eläintarhan eläinlääkäri Sanna on remmissä hänkin. Sen sijaan Sannan pipo on joutunut jäämään kotiin. Päähineen ulkoasu sai Kainuuseen kohdistuneen reissun jälkeen niin murskaavaa yleisöpalautetta, että sillä ei ole enää asiaa julkisuuteen.

Pieniä täydennyksiäkin tiimiin on saatu. Hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja on saatu raahattua toimistosta ulkoilmaan komission uhkaavasti lähestyvästä raportointideadlinesta huolimatta. Eläinlääkäri Heini Niinimäki Ähtäri Zoosta on ehtinyt mukaan hänkin, ja paikallisoppaan pestiin on puhuttu Pohjanmaan riistapäällikkö Mikael Luoma Suomen riistakeskuksesta. Kuvaaja Pasi Hornamo on lähtenyt tallentamaan toisten toilailut videolle.

Sanokaa Coregonus albula! Metsäpeuranpyyntiporukasta saisi koottua vaikka jalkapallojoukkueen.

Muutakin puhuttavaa illallispöydässä selvästi riittäisi, mutta Sakari ottaa keskustelun haltuunsa. Hän käy syömisen lomassa läpi käytännön asioita sekä kertaa reissun tavoitteet. Olemme hakemassa ensisijaisesti uutta hirvasta molempiin totutustarhoihin, mutta tilaisuuden tarjoutuessa nappaamme mieluusti matkaamme myös naarasvasan. Toki lupaamme järjestää hyvän kodin myös urosvasalle siltä varalta, että sukupuolentunnistus meneekin pieleen.

Tunnelma on jännittävästä aiheesta ja pöydän ympärille kuvaustekniikkaa virittelevästä Pasista huolimatta suorastaan seesteinen - eihän tässä olla ensimmäistä kertaa metsäpeuraa kyydissä. Rentona yleinen olotila pysyykin siihen saakka, kun kuulemme uusimmat uutiset Mikaelilta. Hänen edellisenä päivänä tekemänsä tiedusteluretki pyyntialueelle ei ole tuottanut ainuttakaan metsäpeurahavaintoa. Metsäpeurat ovat viihtyneet läpi talven Tarvolan metsästysyhdistyksen alueella, joten Mikael on sopinut pyynnistä seuran kanssa. Metsäpeuroja tämä sopimus ei näytä koskevan - hirvaat loistavat poissaolollaan, eikä luvallisella pyyntialueella ole tällä hetkellä edes Luonnonvarakeskuksen pannoittamia vaatimia. Vakavaksi vetää. Tuoreiden metsäpeurahavaintojen puuttuminen ei tuo suunnitelmiin muutosta. Kun kalusto ja kenttätiimi on kerran saatu raijattua paikalle, ei tässä vaiheessa kannata lähteä kotiin pyyntiä yrittämättä. Sitä paitsi on hyvin mahdollista, että alueella piilottelee tarkoituksiimme sovelias hirvasporukka. Yläilmoista se sitten lopulta selviää.

Metsäpeurat on helpointa paikantaa ilmasta käsin. Valokuvan metsäpeuratokka ei liity tapaukseen, eli kyseessä on niin sanottu kuvituskuva. Kuvaaja: Jenni Miettunen/Petri Timonen

Aamulla Pasi lähtee jo ennalta Luken kenttätiimin majoituspaikkaan kuvaamaan nukutusnuolten valmistelua. Me muut valumme tapaamispaikalle kahdeksaksi. Virka-aikaako tässä maastopäivinäkin noudatetaan? Yöllä on sadellut ja taivas on edelleen pilvessä, mutta pilotin mukaan se ei tänään haittaa; lentokorkeus on joka tapauksessa reilusti pilviverhon alapuolella.

Hetken yhteisen ihmettelyn ja pakollisen ryhmäkuvan jälkeen lukelaiset ahtautuvat kopteriin. Lentokalustoa ei selvästikään ole varattu takapenkkiläisten matkustusmukavuus edellä. Tai ainakaan Petri ja Markku eivät ole maksaneet lento-operaattorille ylimääräisestä jalkatilasta - sen verran työläästi keskiarvomiestä pidemmät kyytiläiset ahtautuvat paikoillensa. Alan epäillä, että etupenkille kiipeävää Anttia tarvitaan matkassa ensisijaisesti vetämään loppu kenttätiimi ulos kopterista, eikä suinkaan metsäpeurojen tarkkailuun yläilmoista.

Sinne lähti! Metsäpeurojen paikantaminen helikopterista onnistuu nopeasti - olettaen, että alueella on jotain paikannettavaa.

Kirjaimellisesti tiiviisti miehitetty kopteri nousee ilmaan ja kaartaa kierroksen Lappajärven päällä. Me muut jäämme pyörittelemään peukaloitamme. Istuskelemme majatalon tuvan pöydän vieressä ja jutustelemme niitä näitä aiheesta ja aiheen vierestä. Samalla seuraamme kopterin etenemistä Mikaelin koiratutkaohjelmalla. Taitaa kyseinen tutkapanta olla ensimmäistä kertaa helikopterissa hirvikoiran kaulan sijasta.

Aika kuluu ja kopterin sijaintia kuvaava piste etenee puhelimen näytöllä, mutta metsäpeuroja ei vain löydy. Edes tuoreita jälkiä ei näy. Me emme voi tehdä muuta kuin yrittää työntää taustalla väijyvää tappiomielialaa loitommas. Osa porukasta valuu vaakatasoon. Minä aloitan neljännen kahvikupillisen. Näinkö niitä metsäpeuroja pyydetään?

Kahvinjuonnin ja yleisen joutenolon lomassa jotkut yrittivät sentään tehdä töitäkin. Kuvassa Pasi haastattelee Sakaria pyyntireissulla kuvatun videon ääniraitaa varten. Katso video (youtube.com) >

Parin tunnin odotuksen jälkeen saamme vihdoin kaivatun uutisen: aivan pyyntialueen rajalta on löytynyt kahdeksan hirvaan porukka. Tämä sopii tarkoituksiimme paremmin kuin hyvin, ja tieto saa toivottua vipinää varsin levolliseksi (tai totuudenmukaisemmin suorastaan flegmaattiseksi) muuttuneeseen porukkaan. Kiskomme ulkovaatteet päälle ja lähdemme siirtämään kuljetuskalustoa lähemmäs oletettua nukutuspaikkaa. Samaan aikaan pilotti kurvaa tankkaamaan kopteria. Hirvaat pysyvät kyllä siellä, mihin ne on jätetty.

Ajamme karavaanimme parkkiin keskelle pyyntialuetta. Mukana on Maunon ohjastaman eläinkuljetustrailerin lisäksi kaksi moottorikelkkaa, nukutetun hirvaan vetämiseen tarkoitettu ahkio sekä lumikenkiä ja suksia koko porukalle. Moottorikelkalla ajaminen vaatii maanomistajan luvan, ja ajosta on sovittu ennalta vain muutamien suurten palstojen osalta. Siksi olemme varautuneet vetämään nukahtaneen metsäpeuran maastosta trailerille lihasvoimin. Vaikka ahkio lumella suhteellisen kevyesti kulkeekin, samaa ei välttämättä voi sanoa ahkion vetäjistä. Suojasäät ovat pehmentäneet hangen, ja kenkä uppoaa lumeen pohjia myöten.

Kopteri palaa tankkausreissulta ja paikantaa hirvasporukan turvesuon taakse. Pilotti laskee Petrin ja Markun hyviin väijyntäasemiin ja nousee takaisin ilmaan. Vähän ennen kahtatoista Pekka saakin ilmailuradioon tiedon, että yhtä hirvasta on ammuttu nukutusnuolella. Nuoli kuitenkin irtoaa tyhjentymättä kunnolla, ja metsäpeura jatkaa matkaansa. Me jatkamme jännittämistä.

Kovin kauaa ei meidänkään tarvitse hampaitamme kiristellä. Kello näyttää 12:11, kun Petri ilmoittaa toisesta osumasta. Viittä minuuttia myöhemmin hirvas käy jo makuulle. Joudumme silti odottelemaan vielä hetken. Ajattelematon paikalle ryntääminen saattaisi saada unille käyneen metsäpeuran toisiin ajatuksiin, emmekä missään tapauksessa halua juoksuttaa eläintä tarpeettomasti.

Hirvas on nukahtanut turvesuolle helposti saavutettavaan paikkaan, joten Sanna antaa luvan toisen metsäpeuran nukuttamiseen välittömästi. Tilannetta toki edesauttaa se, että reissussa on poikkeuksellisesti kaksi eläinlääkäriä sekä kaksi moottorikelkkaa tykötarpeineen. Eivätpähän lopu tekijät eikä kalusto kesken!

Tasan puoli yhdeltä tulee ilmoitus toisesta osumasta, ja me saamme näkyviimme seitsemän hirvaan porukan turvesuon toisella reunalla. Eläimet etenevät suon poikki kaikessa rauhassa ja välillä pysähdellen. Jälkimmäisenä kulkeva hirvas alkaa vähä vähältä jäädä jälkeen muusta porukasta. Seuraan kiikareilla, kun se lopulta luovuttaa ja paneutuu makuulle. Nuolen ampumisesta on nyt kulunut seitsemän minuuttia.

Nyt mekin pääsemme vihdoin töihin. Mikael ja Pekka purkavat moottorikelkat kärryistä ja Pekka virittää vetolevyn oman kelkkansa perään. Sanna ja Pasi hyppäävät Pekan kyytiin, minä saan liftin Mikaelilta. Matka ensimmäisenä nukahtaneen hirvaan luo taittuu vikkelästi, ja Sanna ryhtyy varmoin ottein tarvittaviin valmisteluihin. Sanna peittää hirvaan silmät liinalla ja lisää tujauksen nukutusainetta. Happisaturaatioiden tarkistuksen jälkeen eläin nostetaan - tai oikeastaan työnnetään ja kammetaan - vetolevyn päälle. Hirvas hivutetaan vielä parempaan asentoon kovan äheltämisen saattamana, ja Sanna asettaa happiviikset paikoilleen. Lisähappea käytetään, koska se pienentää nukutuksesta aiheutuvia riskejä ja nopeuttaa anestesiasta palautumista.

Silmien peittäminen vähentää nukutetun eläimen kokemaa stressiä. Kuvassa hirvas numero yksi.

Sanna kiipeää vetolevylle hirvaan viereen. Maantielle ei tällä kuljetuksella olisi asiaa, mutta tässä tapauksessa eläimen hyvinvointi ajaa liikenneturvallisuuden edelle. Hirvas on saatava kuljetettua trailerille sellaisessa asennossa, että eläimen hengitystiet pysyvät varmasti avoimena. Samalla estetään pötsin sisällön joutuminen hengitysteihin. Minäkin pääsen kameran takaa hyödyllisempiin tehtäviin eli toisen puolen tukirakenteeksi. Toimistotyöläisen mieltä lämmittää, kun kainalossa on reilu sata kiloa tuhisevaa metsäpeuraa.

Matka trailerille on lyhyt, ja sinne päästyämme Sanna luovuttaa hirvaan Heinin huomaan. Metsäpeura nostetaan oljilla vuoratun trailerin perimmäiseen osastoon, ja Heini ottaa eläimestä tarvittavat verinäytteet. Niistä selvitetään myöhemmin muun muassa veren kortisolitasot. Näin saamme tietoa hirvaan kokemasta stressistä. Lisäksi hirvas saa nahkansa alle mikrosirun.

Molemmista hirvaista otettiin verinäytteet.

Minäkin pääsen vielä kosketusetäisyydelle hirvaasta, kun liimaan sen selkään Digitan LoRaWAN-verkossa toimivan pienen GPS-paikantimen. Lähetin auttaa meitä seuraamaan metsäpeuran kotiutumista totutustarhaan. Kovin pitkäaikaiseen seurantaan liimatusta paikantimesta ei ole; laite putoaa viimeistään keväällä talvikarvan vaihtuessa. Lähettimen kiinnittämisestä tai kantamisesta ei ole metsäpeuralle harmia. Hankkeen suunnittelijaankin kohdistuvat haitat pysyvät kohtuullisella tasolla - liimaa on päätynyt käsiin ja vaatteisiin, mutta esimerkiksi hiukset näyttäisivät säästyneen käsittelyltä. Heini taisikin aiemmin mainita jotain kertakäyttöhanskoista…

Hirvas numero kaksi saa samanlaisen käsittelyn kuin ensimmäisenä nukahtanut lajitoverinsa. Jälkimmäinen peura nukkuu ensimmäistä kevyemmin, ja Sanna hoitaa näytteenotot vauhdilla. Kiirehtiminen osoittautuu perustelluksi: hirvas pomppaa pystyyn vain hetki trailerin takaluukun sulkemisen jälkeen. Kello on nyt 13:21, ja meillä on hetki nauttia retkieväistä metsäpeurojen selvitellessä päätään nukutuksen jäljiltä. Kun kyytiläiset ovat saaneet rauhoittua hetken, on Maunon aika kääntää vetoauton nokka kohti totutustarhoja. Luken kenttätiimi jatkaa omia töitään, ja me muut keskitymme keräilemään irtaimistoa kyytiin. Sitähän riittää.

Työmaaruokala. Ahkio muuntautui käden käänteessä noutopöydäksi.

Maantiekuljetus sujuu rauhallisesti, ja hirvaat päästetään trailerista totutustarhoihin vielä samana iltana. Ensimmäisenä uuteen kotiinsa pääsee tutustumaan Lauhanvuoren totutustarhaan viety hirvas, ja sen jälkeen suuntana on Seitseminen. Maunokin taitaa ehtiä kotiin vielä saman vuorokauden puolella. Ei sillä, että hänen työnsä siihen loppuisivat - trailerikin on vielä siivottava.

Keskiviikkoaamuna tarkistan ensitöikseni totutustarhojen valvontakameroiden lähettämät valokuvat ja hirvaiden kantamien lähettimien sijaintitiedot. Seitsemiseen viety hirvas on jo käynyt ottamassa tuntumaa rehutarjoiluun tarhan alkuasukkaiden kanssa, ja Lauhanvuoren hirvaan paikannukset paljastavat sen tutustuneen omaan tarhaansa yön aikana. Sakari tekee myöhemmin päivällä ilahduttavan havainnon WWF:n livekameraa katsellessaan: Lauhanvuoren totutustarhan lammen jäällä kirmaa kaikkiaan 13 metsäpeuraa. Hirvaiden kotiutuminen on alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.

Seitsemisen totutustarhaan tuotu hirvas (vasemmalla) sai heti juonen päästä kiinni. Kainuusta syksyllä 2017 pyydystetty vaadin näyttää paheksuvan lajitoverinsa loppumatonta ruokahalua.

Pohjalaisten sulhaspoikien yllättävä ilmaantuminen kuvioihin ei tee kainuulaisista hirvaista suinkaan tarpeettomia - niiden ura jatkuu eläkevirkana eläintarhassa. Toimitilat vaihdoksessa toki pienenevät, mutta ruokahuolto toimii entiseen tapaan ja työterveyshuollon taso paranee.