Lauhanvuoren totutustarhasta vapautettu metsäpeuravaadin löytyi joulukuussa kuolleena kansallispuistosta. Ruokaviraston tutkimuksessa selvisi, että eläin oli käyttänyt kaikki rasvavaransa eli nääntynyt nälkään.

Vuonna 2014 eläintarhassa syntynyt vaadin tuotiin Lauhanvuoren totutustarhaan marraskuussa 2017 ja vapautettiin kesällä 2020. Totutustarhassa vaadin ehti saada kolme vasaa, ja toukokuussa 2021 se vasoi onnistuneesti vapaudessa. Vaadin oli tiineenä myös kuollessaan.

Pannoitettu vaadin löydettiin pian kuolemansa jälkeen, joten se toimitettiin kokonaisena Ruokavirastoon kuolinsyyn selvittämistä varten. Tutkimus paljasti eläimen käyttäneen kaikki rasvavarastonsa. Merkkejä ulkoisista vammoista tai sairauksista ei ollut.

”Talvi on sekä villeille että erityisesti ihmisen huolenpidon alla eläneille metsäpeuroille kovaa aikaa, eivätkä eläinten menehtymiset ole poikkeuksellisia”, kertoo MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja. ”Tästä nimenomaisesta tapauksessa vaadin kuitenkin liikkui koko syksyn erinomaisilla jäkäläkankailla, eikä lumessa ollut kaivuuta hankaloittavia kovia kerroksia. Pötsin sisällön perusteella eläin oli myös ruokaillut normaalisti, mikä tekee tapauksesta varsin erikoisen”, Mykrä-Pohja toteaa.

Vaatimen keväällä 2021 syntynyt vasa liittyi muiden alueella elävien metsäpeurojen seuraan emänsä kuoleman jälkeen. Tuorein havainto vasasta tehtiin helmikuun lopussa. Vasan mahdollisuudet selvitä lopputalvesta lajitovereidensa seurassa ovat hyvät.

Lauhanvuoressa ja Seitsemisessä toteutettavat metsäpeurojen palautusistutukset ovat osa vuonna 2016 alkanutta, EU-rahoitteista metsäpeuran kannanhoito- ja suojeluhanketta MetsäpeuraLIFE. Hanketta koordinoi Metsähallituksen Eräpalvelut.

Lisätietoja: Projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja, puh. 040 631 8527, sakari.mykra-pohja(a)metsa.fi