Seitsemisen totutustarhassa keväällä 2021 syntynyt nuori metsäpeurauros lopetettiin loppiaisena Tampereen Lielahdessa. Poliisi päätyi eläimen lopettamiseen turvallisuussyistä.
Metsäpeura tunnistettiin numeroidun korvamerkin perusteella. Vaikka peura on syntynyt totutustarhassa, oli se perimältään täysin villi; sen emä on pyydystetty vuonna 2017 Kainuusta ja isä kahta vuotta myöhemmin Suomenselältä. Lielahteen se päätyi todennäköisesti epäonnisen reitinvalinnan vuoksi.
”Hirvaasta saatiin joulupäivänä riistakamerakuva Kuruntien itäpuolelta Länsi-Teiskosta”, metsäpeura-asiantuntija Milla Niemi Metsähallituksesta kertoo. ”Varmuutta asiasta ei ole, mutta todennäköisesti eläin on kulkenut Lielahteen Näsijärven jäätä pitkin”, Niemi toteaa.
Nuori hirvas on ilmeisesti ollut liikkeellä yksin. Metsäpeurat voivat liikkua jopa kymmeniä kilometrejä päivässä.
Lisätietoja lopetetusta metsäpeurasta ja MetsäpeuraLIFE-hankkeesta: Milla Niemi, Metsähallitus (040 724 6267).