Pannoitettu metsäpeuravaadin yllätti tutkijat perinpohjaisesti. Vaadin siirtyi Lappajärven länsipuolen talvilaitumilta viidensadan kilometrin päähän Venäjän Karjalaan vasomaan. Samalla vaadin otti toistaiseksi merkittävimmän tunnetun askeleen kohti toivottua Suomenselän ja Kainuun metsäpeurakantojen yhdistymistä.

Suomen lajistosta sata vuotta sitten hävinnyttä ja sittemmin palannutta metsäpeuraa tavataan nykyään Kainuussa ja Suomenselällä sekä Venäjän Karjalassa. Lisäksi peuraa ollaan parhaillaan palauttamassa osaksi eteläisen Suomenselän lajistoa Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistoissa.

Metsäpeurakannan hoidon keskeinen tavoite pitkällä aikavälillä on osakantojen yhdistyminen. Se varmistaisi perinnöllisesti monimuotoisen kannan säilymisen ja osaltaan turvaisi metsäpeuran säilymistä lajistossa.

Suomenselän metsäpeurat ovat kannan kasvaessa levittäytyneet koilliseen ja samalla kohti kainuulaisia lajitovereitaan. Vahvistettuja havaintoja osakantojen välisestä liikkeestä ei kuitenkaan ole aikaisemmin saatu.

”Vaadin merkittiin satelliittipannalla kevättalvella 2020 Perhossa”, taustoittaa Luonnonvarakeskuksen tutkija Antti Paasivaara Venäjälle vaeltaneen peuran historiaa. ”Se vasoi viime keväänä Kajaanin eteläpuolella eli poikkeuksellisen kaukana Suomenselän peurojen pääasiallisista vasonta-alueista, mutta näin pitkää siirtymää emme osanneet odottaa.”

Talven 2020–2021 vaadin vietti Lappajärven länsipuolella, mistä se lähti siirtymään kohti itää. Toukokuun puolivälissä peura ohitti Oulujärven sen eteläpuolelta ja jatkoi matkaansa ripeästi Kuhmoon ja edelleen itärajan yli.

”Seurantapannan paikkatiedoista pystyimme päättelemään peuran jääneen toukokuun lopussa vasomaan isolle suoalueelle Uhtuan ja Kostamuksen väliin eli suunnilleen Suomussalmen korkeudelle. Venäläinen kollegamme kävi tarkistamassa havainnon ja vahvisti vasonnan onnistuneen”, Paasivaara iloitsee.

Metsäpeuravaatimen liikkeiden seuraaminen ei olisi onnistunut ilman tehostettua satelliittipantaseurantaa, joka on osa Metsähallituksen koordinoimaa metsäpeuran suojelu- ja kannanhoitohanketta MetsäpeuraLIFE. Sen keskeisenä tavoitteena on palauttaa metsäpeura osaksi eteläisen Suomenselän lajistoa. Hankkeessa on tehty myös muita peurakantaa hyödyttäviä toimenpiteitä. Pantaseurannasta sekä metsäpeuran kanta- ja vasatuottoarvioista vastaa hankekumppani Luonnonvarakeskus.

Lisätietoja satelliittipantaseurannasta
Tutkija Antti Paasivaara, Luonnonvarakeskus
Puh. 0295 32 8753, antti.paasivaara@luke.fi

Lisätietoja MetsäpeuraLIFE-hankkeesta
Projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja, Metsähallitus
puh. 0206 39 5082, sakari.mykra-pohja@metsa.fi

Keltapantainen metsäpeuravaadin, jota vasa on imemässä

Kuva: Satelliittipannoitettu metsäpeuravaadin vasoineen Suomenselällä. Valokuva: Petri Timonen, Luonnonvarakeskus